Siirry sivun sisältöön

Kohoasento turvotuksen hoidossa

Turvotusta voi hoitaa nostamalla raajaa koholle esimerkiksi televisiota katsellessa. Etenkin äkillistä turvotusta esimerkiksi vamman tai leikkauksen jälkeen voi lievittää kohoasennon avulla.

Painovoima auttaa turvotuksen hoidossa. Kohoasento on tehokkain, kun hoidettava raaja on sydämen tason yläpuolella.

Kohoasento käsien turvotuksen hoidossa

Naisen käsi on nostettu kohoasentoon tyynyjen päälle selinmakuulla.
Käden kohoasento selinmakuulla
Naisen käsi on nostettu kohoasentoon tyynyjen päälle istuessa.
Käden kohoasento istuessa

  • Kun istut, nosta koko käsi hartian korkeudelle esimerkiksi tyynyjen päälle.

  • Makuulla voit tukea käden yhden tyynyn päälle vähän koholle. Voit myös nukkua käsi tyynyn päällä.

Kun käsi on koholla, voit tehdä samalla pumppaavaa liikettä eli esimerkiksi viedä sormia nyrkkiin ja ojentaa niitä rauhalliseen tasaiseen tahtiin.


Kohoasento jalkojen turvotuksen hoidossa

Nainen istuu ja toinen jalka on kohoasennossa nostettuna tuolille.
Jalan kohoasento istuessa
  • Kun istut, nosta jalka tuolille esimerkiksi tyynyjen päälle.

  • Makuulla voit tukea jalan tyynyjen päälle vähän koholle.

Kun jalka on koholla, voit tehdä samalla nilkalla pumppaavaa liikettä eli ojentaa ja koukistaa nilkkaa rauhalliseen tasaiseen tahtiin.

Katso ohje alaraajojen kohoasennosta Verisuonitalosta.

Tarkistettu 11.3.2026