Kuntoutumistalo sosiaalisessa mediassa
 

Mitä voin itse tehdä?

Omatoiminen ja säännöllinen harjoittelu on tärkeää hengitystoiminnan tehostamiseksi  ja tulehdusten ehkäisemiseksi.

Voit ylläpitää ja edistää hengitystoimintaa liikunnalla, rintakehän liikkuvuutta lisäävillä harjoituksilla ja erityisillä sisään- ja uloshengitysharjoituksilla. Vain säännöllisellä harjoittelulla on vaikutusta. Tehosta hengitysharjoittelua, mikäli hengitys vaikeutuu esimerkiksi flunssan takia.

Jos sinulla on tetraplegia, pallean toiminta helpottuu selinmakuulla. Hengitysharjoittelu voi tämän vuoksi olla helpompaa makuuasennossa. Istuessa tukiliivi voi helpottaa hengittämistä ja hengityksen harjoittamista. Tukiliivi antaa ulkoista tukea ja korvaa puuttuvaa tai alentunutta hengitykseen osallistuvien vatsalihasten toimintaa.

Voit keskustella itsellesi sopivista harjoitteista ja harjoitusvälineistä sinua hoitavan terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.

Liikunta

Hengityslihasten harjoittaminen parantaa hengityslihasten voimaa ja kestävyyttä. Harrasta liikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa hengitystoiminnan vahvistamiseksi. Harjoittelun aikana tulee hengästyä reippaasti. Hengästyminen parantaa sekä keuhkotuuletusta että keuhkojen tilavuutta.

Ylävartalon lihasten vahvistaminen vaikuttaa myönteisesti hengitykseen. Rintakehän liikettä ja hengitystä voivat vaikeuttaa erilaiset selän virheasennot, lantion asento tai olkapäiden ja pään työntyminen eteen.

Pyydä yksilölliset ohjeet omalta fysioterapeutilta rintakehän liikkuvuuden harjoittamiseen. Voit myös kokeilla esimerkiksi seuraavia harjoitteita:

Tavoite: Venyttää tai ylläpitää rintakehän ja olkapäiden liikkuvuutta.

Ohje: Makaa kädet niskan takana. Anna kyynärpäiden laskeutua rennosti sivuille.

Tavoite: Venyttää tai ylläpitää rintakehän ja selkärangan liikkuvuutta.

Ohje: Makaa kyljellään ja avaa rintakehää tuomalla päällimmäinen käsi vartalon yli. Anna katseen kääntyä käden mukana.

Kuvat on kopioitu erillisellä luvalla vapaasti käytettävissä olevalta sivustolta www.physiotherapyexercises.com.

All images have been copied with permission from freely available exercise-prescribing software at www.physiotherapyexercises.com.

Uloshengitysharjoitus

Pulloon puhallusta voidaan käyttää uloshengitysharjoituksena.

Harjoittelun toteuttamiseen tarvitset:

  • Pullon (1l), joka on puolillaan puhdasta vettä. Vaihda vesi päivittäin.
  • Noin 70 cm pitkän muoviletkun, jonka halkaisija on 5-7 mm.

Uloshengitysharjoittelua voi tehdä myös erilaisilla välineillä, jotka on suunniteltu tähän tarkoitukseen. Voit kysyä asiasta lisää terveydenhuollon ammattilaiselta.

Sisäänhengitysharjoitus

Ilman pakkaamista keuhkoihin voi käyttää sisäänhengitysharjoituksena. Ilman pakkaamisen tavoitteena on keuhkojen maksimaalinen täyttäminen. Harjoitus parantaa keuhkotilavuutta.

Voit harjoitella omatoimisesti seuraavan ohjeen mukaisesti kolme kertaa päivässä.

  1. Vedä keuhkot täyteen ilmaan.
  2. Pidätä hengitystä. Älä hengitä välillä ulos, vaan toista sisäänhengitys ja hengityksen pidättäminen vielä 1-2 kertaa.
  3. Anna keuhkojen tyhjentyä rauhallisen uloshengityksen myötä.

Sisäänhengitysharjoittelua voi tehdä myös erilaisilla välineillä, jotka on suunniteltu tähän tarkoitukseen. Voit kysyä asiasta lisää terveydenhuollon ammattilaiselta.

Yskimisen tehostaminen omatoimisesti

Jos yskimisvoimasi on heikentynyt, voit tehostaa sitä omatoimisesti.

  • Ota pyörätuolissa etukumara istuma-asento. Jos etukumara-asento ei ole turvallinen ilman tukea, käytä apuna esimerkiksi sänkyä tai muuta sopivalla korkeudella olevaa tasoa nojataksesi kunnolla eteenpäin.
  • Aseta käsivarret ylävatsaa vasten ja purista voimakkaasti yskäisyn aikana. Tämä auttaa ilman poistumaan keuhkoista tehokkaammin.
  • Voit tarvittaessa käyttää tyynyä apuna.

Avustettu yskiminen

Toinen henkilö voi avustaa sinua yskimisessä, mikäli yskimisvoimasi on heikko eikä omatoiminen yskimisen tehostaminen onnistu.

Yksi avustaja

  • Makaa selinmakuulla.
  • Pyydä avustajaa asettamaan kätensä kylkiluittesi ja ylävatsan päälle.
  • Hengitä sisään, yskäise niin voimakkaasti kuin voit. Samanaikaisesti avustaja tehostaa yskäisyä painamalla kyljistäsi.

Kaksi avustajaa

  • Makaa selinmakuulla.
  • Pyydä avustajia asettamaan kätensä kylkiluittesi ja ylävatsan päälle.
  • Hengitä sisään, yskäise niin voimakkaasti kuin voit. Samanaikaisesti toinen avustaja tehostaa yskäisyä painamalla kyljistäsi ja toinen tukee palleaa napakasti.

Kuvat on kopioitu erillisellä luvalla vapaasti käytettävissä olevalta sivustolta www.physiotherapyexercises.com.

All images have been copied with permission from freely available exercise-prescribing software at www.physiotherapyexercises.com.


Edellinen sivuTakaisin oppaisiin​