Rasva on hyvä energian lähde. Rasvan käytössä sinun kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä valitset levitteeksi leivän päälle, salaatinkastikkeeksi ja rasvaksi ruoanvalmistukseen.
Sinun kannattaa suosia pehmeää, kasviöljypohjaista rasvaa. Kasviöljyissä on runsaasti energiaa ja myös hyvälaatuista rasvaa, joka parantaa muun muassa vastustuskykyä ja elimistön sokeriaineenvaihduntaa sekä hillitsee elimistön tulehdustilaa. Lisäksi pehmeän rasvan sisältämät välttämättömät rasvahapot vaikuttavat positiivisesti muun muassa hermoston toimintaan.
Näin lisäät energian saantia rasvan avulla:
Lisää 1-2 ruokalusikallista öljyä, pullomargariinia tai vähintään 60 prosenttia rasvaa sisältävää margariinia puuroihin, kastikkeisiin, perunamuusiin, keittoihin ja velleihin. Voit käyttää myös tavallista reilummin rasvaa ruoanlaitossa ja leivän päällä.
Käytä kasviöljyä (esimerkiksi rypsi-, rapsi- tai oliiviöljy) tai kasviöljypohjaista salaatinkastiketta (esimerkiksi ranskalainen tai sinappi/majoneesikastike) salaattiin ja keitettyihin kasviksiin. Sopiva käyttömäärä on 1-2 ruokalusikallista, jolloin saat hyvin energiaa ja pehmeitä rasvoja.
Syö pähkinöitä tai siemeniä jogurtin kanssa tai välipalana
Hyödynnä avokadoa salaatissa tai leivän päällä