Moniammatillinen työkyvyn ja kuntoutustarpeen arviointi

Työkyvyn arviointi on vaativa tehtävä eikä sitä tarvitse tehdä yksin.

Työkyvyn arvioita tarvitaan kuntoutumisen suunnittelun tueksi sekä sosiaaliturvan kautta saataviin palveluihin tai toimeentuloetuuksiin. Työkykyä voidaan joutua arvioimaan myös työllistymisprosessin osana, kun työura- ja työllistymisvaihtoehtoja kartoitetaan.

Kokonaisvaltainen työkyvyn arviointi

Työkykyä arvioidaan suhteessa työn asettamiin terveydellisiin vaatimuksiin huomioiden sairaus tai vamma ja niiden ennuste. Monialainen työkyvyn arviointi huomioi sairauksien lisäksi henkilön yksilölliset ja ympäristöön liittyvät piirteet. Sekä palvelu että etuus pitää suunnitella moniammatillisesti, jolloin lääketieteellinen, sosiaalinen, työelämä ja työuraohjaaminen yhdistyvät.

Työkyvyn arvioinnin kannalta haastavaa on vaatimus arvioinnin objektiivisuudesta ja samanaikaisesti näkökulmien moninaisuudesta. Biolääketieteellinen näkemys, jossa määritellään toimintakyky suhteessa sairauteen, vikaan tai vammaan, on keskeisessä osassa sosiaaliturvaan liittyvässä työkyvyn arvioinnissa ja niistä laadittavissa lausunnoissa. Työkyvyn ja työllistymisen tukemisessa, eli potilaan työkykyä edistäviä toimenpiteitä suunniteltaessa, on otettava huomioon kokonaisvaltaisesti huomioon fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ulottuvuus. Tällöin arvioinnin tulee olla monialaista ja -ammatillista.

Asiakkaan oma näkemys

Työkyvyn arvioinnissa nähdään yhä tärkeämpänä myös arvioitavan itsensä oma näkemys työkyvystään. Sen on tutkimuksissa nähty korreloivan hyvin tulevien työkyvyttömyysjaksojen kanssa. Muita olennaisia tekijöitä ovat asiakkaan arvio terveydentilastaan ja suoriutumisestaan jokapäiväisistä toimistaan.

Arvioinnin tekevä taho voi vaihdella

Työterveyshuollon piirissä olevan asiakkaan voi ohjata työkyvyn arviointiin työterveyshuoltoon. Työterveyshuollon ulkopuolella olevien työllisten ja työttömien osalta työkyvyn arviointeja tehdään perusterveydenhuollossa. Työkyvyn arviointiin tarvitaan moniammatillista yhteistyötä, jossa niin TE-toimistolla, Kelalla ja kunnalla on oma roolinsa.

Vaativissa työkyvyn arvioinneissa kannattaa hyödyntää erikoissairaanhoidon kuntoutustutkimusyksiköitä ja niiden palveluita.

Työkyvyn ongelmien ja voimavarojen tunnistamisen jälkeen suunnitellaan mahdollisia tukitoimia. Usein tilanne edellyttää sekä lääkinnällistä tai ammatillista kuntoutusta ja työn ja/tai työympäristön muokkausta työssä jatkamisen tai sinne paluun mahdollistamiseksi.

Tietyissä työtehtävissä ilmennyt työkyvyttömyys voi johtaa ammatilliseen kuntoutukseen, jossa uudelleen koulutuksella tai työkokeilulla edistetään työmahdollisuuksia ja pyritään pitkäaikaisen työkyvyttömyyden ehkäisyyn. Tämä voi sisältää henkilön tarpeen mukaan koulutusta, ohjausta, neuvontaa ja tukea.

Mittareita työkykyarvioinnin avuksi

Arvioinnin tavoitteena on tunnistaa työ- ja toimintakykyä heikentävät tekijät, estää työttömyyden pitkittyminen ja tukea työelämään sijoittumista ja nopeaa työllistymistä varhaisvaiheen kohdennetuilla toimenpiteillä. Tässä esimerkkinä muutamia työkaluja, joita voit käyttää apuna.

Haitarin otsikkotaso3
Toimia-tietokannan suositukset
Kykyviisari

Kykyviisarissa painopiste on henkilön jäljellä olevassa työ- ja toimintakyvyssä, sekä hänen vahvuuksissaan ja voimavaroissaan. Lähtökohtana itsearviointimenetelmän kehittämisessä on ollut voimaannuttava näkökulma – perinteisen yksilöllisen toiminta- ja työkyvyn menetysten ja toiminnan esteiden sijaan.

Kykyviisaria voi hyödyntää työ- ja toimintakyvyn tilanteen kartoittamisessa, työskentelyn tavoitteiden asettamisessa ja muutosten arvioinnissa. Lisäksi Kykyviisaria voi hyödyntää vaikutusten arvioinnissa työ- ja toimintakyvyn muutosten suhteen ryhmätasolla

Työkyvyn ennuste

Työkyvyn työkalu perustuu tieteellisiin seurantatutkimuksiin työstä ja työntekijöiden terveydestä. Aineistona ennustemallin kehittämisessä on käytetty 80 000 työntekijän seurantaa 10 vuoden ajalta. Riskiin joutua työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavan kymmenen vuoden aikana vaikuttavat vastaajan ikä, itse arvioitu terveys, edellisen vuoden yli yhdeksän päivän sairauslomien määrä, ammattiasema, kroonisten tautien määrä, univaikeudet, painoindeksi ja tupakointi.

työkykyviisari; kuntoutuminen; työkyvyn tukitoimet; kuntoutus; moniammatillinen työkykyarvio; työkyvyn arviointi; työkykyarviointi; työkyvyn arvioinnin mittarit; moniammatillinen työkyvyn arviointi; monialainen työkyvyn arviointi; työkyvyn ennuste

Kyllä

Päivitetty  27.8.2021