Siirry sivun sisältöön

Kuume

Kuume on elimistön normaali ja tarkoituksenmukainen reaktio tulehdustaudille. Kuume sinänsä ei ole vaarallista. Kylmyys ja veto eivät itsessään aiheuta nuhaa, yskää tai kuumetautia, vaan taudin puhkeamiseen tarvitaan aina jokin muu tekijä. Useimmiten lasten kuume on virustaudin aiheuttama, mutta myös bakteeritaudit sekä muut harvinaisemmat tulehdusten syyt aiheuttavat kuumeen nousua.

Mikäli kuumeen lisäksi lapsella on huolestuttavia oireita, kuten

  • hengitysvaikeutta

  • verenpurkaumia iholla

  • niskajäykkyyttä

tulee lapsi viedä viipymättä lääkäriin tutkittavaksi.

Levottomuus ja touhuaminen nostavat helposti erityisesti pienen lapsen lämpötilaa terveenäkin. Siksi kuume on hyvä mitata silloin, kun lapsi on edeltävästi levännyt hetken.

Peräsuolesta mitattuna kuumeena voidaan pitää 38 astetta tai sen ylittäviä arvoja. Korvasta mitattu kuumeen raja on noin 37,5 – 38 astetta.

Kuumeisen lapsen vaatetus on hyvä olla kevyt, ylimääräinen peitto tai vaatetus ei ole tarpeen. Myös lapsen huoneen on hyvä olla viileä, sillä ympäristön korkea lämpötila nostaa kuumetta. Viileässä tilassa lapsen on myös helpompi olla ja uni on rauhallisempaa. Korkeassa kuumeessa olevan lapsen ihoa voi viilentää haalealla vedellä kostutetuilla pyyhkeillä.

Kuume lisää lapsen nesteen tarvetta, erityisesti jos kuume on korkea. Kuumeisen lapsen ruokahalu on useimmiten huono, mutta tärkeintä on huolehtia, että lapsi saa riittävästi juotavaa.

Lapsen ja nuoren nesteen tarve

Paino

Vähimmäismäärä/vrk

0-10kog

100 ml/kg/vrk

10-20 kg

1000-1500ml/vrk

20-40 kg

1500-2000 ml/vrk

> 40kog

2000-2500 ml/vrk

Kuumelääkitys

Jos lapsen kuume nousee kovin korkeaksi ja siihen liittyy muita lasta haittaavia oireita, kannattaa kuumetta usein alentaa ympäristön viilentämisen lisäksi kuumelääkkeillä.

Lapselle sopiva lääkeannos lasketaan sen hetkisen painon mukaan. Lapsen ensisijainen kuume- ja kipulääke on parasetamoli. Oheinen ohjeistus koskee niin sanottuja perusterveitä lapsia. Jos lapsella on todettu esimerkiksi munuais- tai maksasairaus, tulee sopiva lääke tarkastaa hoitavalta yksiköltä.

  • Parasetamoliannos 10-15mg/kg. Sopii kaiken ikäisille. Annosvälin tulee olla vähintään 6–8 tuntia.

  • Ibuprofeeniannos 10mg/kg. Yli 3 kuukauden ikäisille. Annosvälin tulee olla vähintään 8 tuntia.

  • Naprokseeniannos 5mg/kg. Yli 1-vuotiaille. Annosvälin tulee olla vähintään 12 tuntia. Reseptilääke.

Yleensä yksi kuumelääke riittää. Korkeasti kuumeilevalle lapselle voi antaa kahta erilaista kuumetta alentavaa lääkettä samaan aikaan. Turvallisia kombinaatioita ovat:

  • parasetamoli + ibuprofeeni

  • parasetamoli + naprokseeni

Antibioottilääkitys

Lapselle mahdollisesti määrätty antibioottikuuri on tarkoitettu bakteeritaudin hoitoon. Antibiootit eivät ole kuumelääkkeitä, eivätkä ne tehoa virustauteihin. Antibiootit tulee antaa ohjeen mukaisesti kuurin loppuun, vaikka sairauden oireet helpottaisivat jo muutaman päivän kuluttua kuurin aloittamisesta.

Antibiootit eivät laske kuumetta heti, vaan yleensä vasta 2–3 vuorokauden kuluessa. Myös antibioottikuurin aikana kuumetta voi tarvittaessa alentaa kuumelääkkeellä.

Alle kolmen kuukauden ikäinen lapsi tulee aina viedä lääkärin arvioitavaksi, jos hänellä todetaan kuumetta (38 astetta tai yli).

Vanhemman lapsen kohdalla lääkäriin on syytä lähteä, jos

  • lapsen yleistila on heikentynyt

  • kuumeiluun liittyy esimerkiksi

    • hengitysvaikeutta

    • pitkittynyttä korvasärkyä

    • virtsavaivoja

    • kovaa päänsärkyä

    • vatsakipuja.

Terveydenhuollon neuvontapalveluista on hyvä kysyä lisäapua, jos pohdit, onko tarpeen lähteä päivystykseen. Päivystysapu 116117 palvelu on käytössä kaikkialla Suomessa, lukuun ottamatta Ahvenanmaata.

Tarkistettu 12.1.2026