Koululounasta ei kannata jättää kokonaan syömättä, koska silloin väsymys painaa iltapäivän tunneilla ja oppiminen sekä keskittyminen kärsivät. Lisäksi tällöin on myös suuri kiusaus kipaista koulun jälkeen kaupan kautta kotiin, ja kovassa nälässä tehdyt valinnat ovat harvoin järkeviä.
Kouluruoka ei tule tutuksi koskaan, mikäli kouluruoan korvaa usein esimerkiksi pikaruoalla, joka puolestaan alkaa maistua entistä paremmin.
Miten toimia?
Koululounaalla kannattaisi syödä ainakin pieni maistamisannos päivän ruokaa.
Maistamisannokset auttavat tottumaan kouluruokiin, jotka alkavat vähitellen maistua paremmin.
Lisäksi koulussa kannattaa syödä leipää sekä ottaa lasi maitoa tai piimää sekä kasviksia.
Kysykää lapselta joka päivä mitä hän söi koulussa, mitä oli pääruokana, mitä kasviksia? Kannustakaa maisteluun.
Aikuisten asenne kouluruokaa kohtaan vaikuttaa myös koululaisten suhtautumiseen siihen. Aikuisten tehtävänä on puhua kunnioittavasti ruoasta ja sitä kautta lisätä ruokailuinnokkuutta.