Lapsen sairastuessa joudutaan ehkä luopumaan joistakin asioista. Luopuminen voi liittyä unelmiin, siihen, että on haaveiltu yhdessä leipomisesta tai jalkapallon pelaamisesta. Se voi olla luopumista ulkomaanmatkoista tai huvipuistoreissuista, yhteisistä uintireissuista tai lasten synttäreistä.
Kumppanit luopuvat yhdessä entisistä tavoista tehdä yhdessä asioita. Lisäksi aikuisten unelmat ja tavoitteet täytyy päivittää, kuten unelma sisaruksista tai talonrakennusprojektista. Luopumisen kokemukseen liittyy usein voimakkaita tunteita, esimerkiksi surua, kateutta, vihaa, epäreiluuden kokemusta tai haikeutta.
Kaikki kokevat surua eri tavalla. Ihmisen persoonallisuus sekä aiemmin koetut menetykset vaikuttavat suruun. Joskus odotetaan, että ihmiset ilmaisevat suruaan juuri tietyillä tavoilla, esimerkiksi itkemällä hautajaisissa tai puhumalla tapahtuneesta. On kuitenkin tärkeää muistaa, että suremisen muodot ovat yksilöllisiä, kaikki ihmiset eivät esimerkiksi kykene tai halua ilmaista tunteita muiden läsnä ollessa.
"Mun mielestä on ollut tärkeätä, että on annettu toisen surra just niinku toinen haluaa. Eli en esimerkiksi vaadi, että puoliso itkee uikuttaa ääneen jossakin tai muuta tällä tavalla vaan siksi koska itse itken aika paljon välillä. Me ei odoteta toisiltamme tietynlaista tapaa toimia. Mä tiedän, että hän suree tosi paljon niin kuin minäkin."
Toisille saattaa olla helpompi purkaa surua toimintaan. Toisten alkaessa käsitellä tapahtunutta, voivat toiset olla vielä lamaantuneita ja shokissa. Kaavamaiset käsitykset suremisesta saattavat aiheuttaa ahdistusta.
Surussa tunteet ja ajatukset tulevat usein aalloissa, toisena päivänä on vaikeampaa kuin toisena. Vähän kerrassaan tunteet alkavat yleensä tasaantua ja menetyksen kanssa pystyy elämään.
“Suru on koko ajan läsnä, mutta toisaalta koko ajan enemmän ja enemmän ajattelee sitä, että miten paljon kaikkea hyvää meillä oli. Että, semmoinen kiitollisuus tulee kuitenkin enemmän ja enemmän."