Krooniset tulehdukselliset suolistosairaudet eli IBD

Jos lapsi herää toistuvasti ulostamaan yöllä tai herääminen aamuisin muuttuu aikaisemmaksi sen takia, että lapsella on heti ulostamistarve, on IBD:n mahdollisuus suuri. Joskus harvoin IBD alkaa peräaukon seudun haavaumalla tai paiseella.

Tulehduksellisissa suolistosairauksissa uloste on pääosin löysää, puuromaista. Usein ennen ulostamista tulee kivulias kramppi, joka helpottaa ulostuksen jälkeen. Ajoittain voi pyyhkiessä paperiin tulla verta viiruina, mutta myös verihyytymät, jotka värjäävät WC-pöntön veden, ovat mahdollisia. Tauti voi olla niin hankala, että satunnaisesti voi tulla ulostevahinkoja.

Tulehduksellisissa suolistosairauksissa voi aktiivissa vaiheessa olla nivelkipuja ja joskus harvoin myös nivelturvotusta. Harvinaisempia oireita ovat laaja-alaiset ihottumat tai kasvun tai murrosiän kehityksen viivästyminen. IBD:hen voi liittyä kalpeutta. Koska kalpeus kehittyy vähitellen, voi kotiväen olla vaikea tunnistaa sitä, mutta ulkopuolinen saattaa kiinnittää siihen huomiota.

Toistuvat haavat eli aftat suussa tai iltaan painottuva kuumeilu ilman selittävää syytä voivat liittyä Crohnin tautiin. Suun alueelle painottuvassa oireilussa alahuuli voi olla huomattavan turvonnut, suupielet pienillä haavoilla ja suun ympärillä voi olla hentoa ihottumaa. Hammaslääkäri voi todeta Crohnin taudille tyypillisiä limakalvomuutoksia tai haavoja.

Lapsuusiällä tulehdukselliseen suolistosairauteen sairastuneella on usein lähisuvussa henkilö, jolla on joko Crohnin tauti tai haavainen paksusuolitulehdus, tai isovanhempien tai heidän vanhempiensa joukossa on pitkäaikaisista vatsavaivoista kärsineitä. Tällä hetkellä ei ole mitään keinoa, jolla voitaisiin seuloa, onko lapsella riski sairastua tällaiseen tautiin vai ei.

Tiedetään, että lapsuusiän astmaa sairastavilla riski sairastua IBD:hen on lisääntynyt. Samoin riski on suurentunut niillä lapsilla, joilla on ollut maitoallergiaan viittaavia oireita jo vauvaiässä. On tärkeää huomata, että vaikka näillä lapsilla riski on lisääntynyt, suurin osa astmaatikoista ja maitoallergikoista ei sairastu tautiin. IBD:n syntyä ei nykytiedon mukaan voi estää millään erikoisruokavaliolla.

Tulehduksellista suolistosairautta epäillään oireiden perusteella ja epäily vahvistuu, jos suolen tulehdusta mittaava ulostetesti (ulosteen kalprotektiinimääritys) on koholla. Ulostetestissä mitattava kalprotekntiinipitoisuus on koholla myös tavallisessa ripulitaudissa, joten yksittäinen arvo ei kerro, onko potilaalla IBD vai ei. Jos pitoisuus on kuitenkin matala, on IBD:n todennäköisyys hyvin pieni.

Tulehduksellisen suolistosairauden toteamiseksi tarvitaan nukutuksessa tehtävä tähystystutkimus (ileokolonoskopia), jossa voidaan tarkastella koko paksusuolta ja ohutsuolen loppuosaa. Lapsille tehdään aina samaan aikaan nukutuksessa myös yläruoansulatuskananavan tähystys (gastroskopia), sillä Crohnin tautiin liittyen siellä voi olla muutoksia useammin kuin aikuisilla. Useimmiten tulehdus näkyy jo paljaalle silmälle, mutta tulehduksen luonne varmistuu vasta koepalojen mikroskooppitutkimuksella.

Lääkärin harkinnan mukaan voidaan tehdä lisäksi kuvaus ohutsuolen limakalvon pinnasta kapselikameratutkimuksella, jossa pieni kapselin sisällä oleva kamera nielaistaan. Kapseli poistuu elimistöstä ulosteen mukana. Magneettitutkimuksella voidaan tarvittaessa arvioida koko suoliston ja sitä ympäröivien kudosten tilaa.

Video valmistutumisesta mahan tähystykseen eli gastroskopiaan

Video valmistautumisesta paksusuolen tähystykseen eli kolonoskopiaan

Tulehduksellisten suolistosairauksien hoitoon on olemassa useita erilaisia lääkkeitä, joista pitkäaikainen ylläpitolääkitys tableteilla on tavallisin (mesalatsiini-tabletit). Oireiden rauhoittamiseen tarvitaan hyvin usein kortisonia muutaman kuukauden ajan, joskus huomattavasti pidempään. Ulostamiseen liittyvää kipua ja oireita voidaan helpottaa myös paikallisesti peräsuoleen laitettavilla valmisteilla, esimerkiksi peräruiskeilla tai -puikoilla.

Crohnin tautia voidaan myös osin hoitaa ravitsemushoidolla (täydellinen enteraalinutritio tai osittainen enteraalinutritio), mutta mikään erityisruokavalio ei paranna tautia pysyvästi. Täydellisessä enteraalinutritiossa lapsi syö ja juo erityisiä reseptillä määrättäviä ravitsemusvalmisteita, mutta ei muuta ruokaa. Osittaisen enteraalinutrition ohjaa ravitsemusterapeutti lääkärin kanssa.

Lapsuudessa IBD:hen sairastuneiden tauti on keskimäärin vaikeampi kuin aikuisilla, ja he tarvitsevat aikuispotilaita useammin ylläpitolääkitykseen puolustusjärjestelmää voimakkaasti hillitseviä lääkeaineita. Vaikean tautimuodon hoitoon on viime vuosina tullut muutamia uusia lääkevalmisteita, ja leikkaushoitoa tarvitaan lapsuusiällä enää harvemmin.

Uusimpia lääkkeitä kutsutaan yleisnimellä biologiset lääkkeet. Niitä annostellaan suonensisäisesti laskimotiputuksena, pistoshoitona ihon alle tai suun kautta tabletteina. Lääkkeiden annostelua säädetään verinäytteestä tehtäviin lääkeaineenpitoisuusmittauksiin perustuen. Oikean lääkityksen löytäminen voi viedä aikaa, jolloin tauti voi kuormittaa potilasta ja perhettä huomattavasti.

Tulehduksellisille suolistosairauksille on tyypillistä, että rauhalliset ja aktiivit vaiheet vaihtelevat, mutta pahenemisvaiheiden syytä ei tiedetä. Osalla potilaista stressi lisää selvästi oireilua ja toisaalta lisääntynyt oireilu stressiä, jolloin noidankehä on valmis. IBD:hen voi liittyä myös toiminnallisia oireita, tällöin tutkimuksissa ei todeta tulehduksen merkkejä.

On tavallista, että oireileva IBD vaikuttaa mielialaan, ja koulunkäynti voi kärsiä. Tulehduksellisten suolistosairauksien hoidon tavoitteena on mahdollistaa arjen ja harrastusten jatkuminen kuten ennen sairautta.