Puheen- ja kielenkehityksen poikkeavuus voi esiintyä itsenäisenä kehityspulmana tai olla osa muuta kehityshäiriötä, esimerkiksi autismikirjon häiriötä, älyllistä kehitysvammaisuutta, monimuotoista kehityshäiriötä tai psykiatrista häiriötä. Poikkeavuus voi johtua myös esimerkiksi kuulovammasta, aivoperäisestä sairaudesta, vaikeasta kehityshäiriöstä tai merkittävästä virikkeettömyydestä.
Seuraavat pulmat on hyvä tuoda esiin lapsen neuvolakäynneillä:
- imemis- ja syömisvaikeudet, runsas kuolaaminen tai veltto suunseudun lihaksisto
- katsekontaktin puuttuminen
- vähäinen kiinnostus ympäristön ääniin, puheeseen ja toimintaan
- vastavuoroisen kommunikaation puute
- vähäinen ja yksipuolinen ääntely ja jokeltelu
- niukka eleiden ja ilmeiden käyttö
- niukat leikin taidot
- puheen ymmärtäminen arjessa heikkoa.
Jos lapsen kokonaiskehitys etenee muuten tavanomaisesti, mutta puheen- ja kielenkehitys on viivästynyttä tai poikkeavaa, puhutaan kielellisestä erityisvaikeudesta. Kielellinen erityisvaikeus voi painottua puheentuottoon tai puheen ymmärtämiseen.
Puheentuottoon painottuvassa erityisvaikeudessa lapsen on vaikea ilmaista itseään puheella tai puhe voi olla sujumatonta tai epäselvää. Sanojen taivutus, lauseiden muodostaminen ja kertovan puheen tuottaminen voivat tuntua vaikeilta. Puheentuoton erityisvaikeus voi näkyä myös esimerkiksi siten, ettei lapsi osaa hahmottaa oman äidinkielensä äänteitä, mikä on riskitekijä myöhemmille lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksille.
Puheen ymmärtämiseen painottuva erityisvaikeus voi näkyä vaikeutena oppia ymmärtämään ja käyttämään kieltä. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää kuulemaansa asiaa tai kysymyssanoja. Uusien sanojen oppiminen voi olla hidasta, ja kieliopillisten rakenteiden hahmottaminen hankalaa.
Kielellistä kehitystä hidastavia tekijöitä voivat olla meluisa kasvuympäristö - esimerkiksi ympäristö, jossa televisio on jatkuvasti päällä - vähäinen vuorovaikutus lapsen kanssa sekä virikkeettömyys eli toisin sanoen perheen sosioemotionaaliset ongelmat, esimerkiksi perheen tunne-elämän ja sosiaalisten suhteiden haasteet. Myös heikentynyt kuulo ja perintötekijät vaikuttavat kielenkehitykseen.
Hidas puhumaan oppiminen voidaan useimmiten tunnistaa 2–2,5-vuoden iässä. Mikäli puhe on niukkaa tai epäselvää, 2,5–3-vuotias lapsi ohjataan puheterapeutin arvioon esimerkiksi neuvolan kautta.
Osa puheen- ja kielenkehityksen poikkeavuuksista on väistyviä, eli ne menevät ohi itsestään tai tuen avulla. Osa poikkeavuuksista voi ennakoida muita vaikeuksia, kuten oppimisvaikeuksia. Hyvä puheen ymmärtäminen ennakoi parempaa puheen- ja kielenkehitystä. Myöhään puhumaan oppivista lapsista noin puolet saavuttaa ikätasoisen puheen neljän vuoden ikään mennessä.
Puheen- ja kielenkehityksen poikkeavuudet voivat ilmetä arjessa esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
- Katsekontaktin ottaminen on haasteellista.
- Yhteiseen toimintaan tai vastavuoroiseen kontaktiin osallistuminen on haasteellista.
- Sanojen oppiminen on hidasta.
- Lapsella on vaikeus ymmärtää pidempiä ja moniosaisia ohjeita.
- Lapsella on vaikeus ymmärtää käsitteitä tai sisällöltään monimutkaista kieltä.
- Lapsella on vaikeus tuottaa lausetasoista ja kertovaa puhetta.
- Puhe on epäselvää ja sujumatonta.
- Lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen on työlästä.