Lapsi, jolla on oppimisvaikeuksia, tarvitsee arjessa ikäisiinsä verrattuna tavanomaista enemmän apua oman toimintansa ohjaamiseen ja arjen rutiinien rakentamiseen (esimerkiksi läksyjen tekoon ja koulutarvikkeista huolehtimiseen). Nämä taidot ovat koulunkäynnin kannalta yhtä tärkeitä kuin lukemaan ja kirjoittamaan oppiminen.
Aikuisen järjestelmällinen tapa tehdä ja toistaa arkirutiineja toimii mallina lapselle. Aikuisen mallin avulla lapsi vähitellen sisäistää tehokkaampia toimintatapoja.
Esimerkiksi läksyjen tekoon on hyvä luoda tarvittavat rutiinit yhdessä lapsen kanssa. Läksyjen teolle ja kokeisiin lukemiselle varataan säännöllinen, samana toistuva aika ja tuttu paikka. Rutiinien luomiseen tarvitaan aikaa, pitkäjänteisyyttä ja myötämielisyyttä sekä vanhemmalta että lapselta. On tärkeää, ettei aikuinen tee kaikkea lapsen puolesta, vaan ohjaa lasta tekemään, luomaan ja oppimaan tarvittavat koulurutiinit. Rutiinien oppimiseen lapsi tarvitsee paljon harjoittelua, toistoa ja kannustusta. Huonojen toimintatapojen poisoppimiseen tarvitaan yhtä lailla aikaa.
Lapsen ohjaamisessa on hyvä keskittyä asiaan; tekemisen värittämistä omilla tunteilla kannattaa välttää. Valitse lapselle vaihtoehdot, joista hän voi valita ja tee sopimukset toimintavoista. Suunnittele toiminta etukäteen yhdessä lapsen kanssa ja tee selkeä sopimus siitä, mitä pitää tehdä ja mihin mennessä. Havainnollista tämä konkreettisin keinoin.
Lasta palkitaan myös yrittämisestä, ei vain onnistumisista. Tärkeää on, että aikuisen palaute tapahtuu välittömästi ja on johdonmukaista. Lapsi tarvitsee hyväksyntää ja kannustusta, vaikka toiminta ei aina tuottaisi toivottua lopputulosta. Tärkeää on, ettei tekemiseen pakoteta, vaan lapsen annetaan kokeilla ja löytää sellaista, missä hän voi kokea osaavansa.
Huonoon käytökseen vastataan rauhallisesti ja selittäen. Ohjeet toistetaan tarvittaessa uudelleen, mutta vältetään jankuttamista ja liikaa perustelua. Joskus voi olla hyvä puhua vähemmän, jolloin omalla toiminnalla lapselle tarjotaan malli oikeasta tavasta tehdä. Ohjeiden mielessä pitämisessä voi höydyntää kuvallisia keinoja.
Lapselle luodaan mahdollisuudet onnistua. Hänelle opetetaan työn sopiva tahti ja tehtävä pilkotaan sopiviin osiin – kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Läksyjen tekoon tarvittavan ajan osoittamisessa voi tarvittaessa käyttää apuna kännykän ajastinta. Huomio kiinnitetään kerrallaan yhteen asiaan, esimerkiksi tarvikkeista huolehtimiseen, työrauhan antamiseen toisille tai kielenkäyttöön. On myös tärkeää opettaa lapsi pyytämään apua.
Lasta auttaa, että hänen työvälineilleen on varattu tietty paikka esimerkiksi keittiössä tai lapsen huoneessa. Repulle on hyvä varata oma paikka lähellä läksynlukutilaa. Lukujärjestys, jossa on myös lapsen vapaa-ajan harrastukset, laitetaan näkyville. Tarvittaessa lukujärjestyksen viereen laitetaan muu viikko-ohjelma, jossa on mukana vastuutehtävät kotona. Lasta autetaan ja opetetaan laatimaan oma lista muistettavista asioista, esimerkiksi repun pakkaamisesta valmiiksi illalla.
Ajankulun hahmottaminen on oppimisvaikeuslapselle usein vaikeaa. Kellon harjoittelussa aloitetaan tasa- ja puolituntien hallinnasta. Joidenkin lasten on helpompi hahmottaa kellonaika digitaalisesti, kun taas toisten on helpompi hahmottaa aika viisarinäytöstä. Kokeilemalla selvitetään, kumpi tapa on lapselle helpompi. Kännykän sekuntikellon avulla voidaan harjoitella, kauanko minuutti kestää ja kauanko kestää esimerkiksi repun pakkaaminen.
Sopiva vertaistuki tukee vanhempien jaksamista. Lapsen muiden lähiaikuisten kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä ja pyytää tarvittaessa apua.