Vastasyntyneen hengitysongelmat

Ohimenevä hengitysvaikeus on yleinen vastasyntyneen ongelma. Sikiökaudella keuhkot ovat täynnä lapsivettä ja syntymän jälkeen ensimmäisten hengenvetojen aikana lapsivesi poistuu keuhkorakkuloista ja korvautuu ilmalla. Joissakin tapauksissa tämä siirtymävaihe jää puutteelliseksi ja keuhkoihin jää ylimääräistä nestettä. Voidaan puhua myös adaptaatiohäiriöstä tai takypneasta. Tilanne on ohimenevä ja korjaantuu yleensä 2–3 vuorokauden ikään mennessä.

Ohimenevän takypnean riskitekijöitä ovat suunniteltu keisarileikkaus ennen synnytyksen käynnistymistä, isokokoinen vauva, äidin diabetes ja astma, kaksosraskaus ja miessukupuoli. Tällaisen hengitysvaikeuden hoitona käytetään nasaaliylipainetta tai korkeavirtausviiksiä sekä tarvittaessa lisähappea. Hankalimmissa hengitysvaikeuksissa voidaan tarvita hengityskonehoitoa.

Yleensä RDS-tauti on pikkukeskosten ongelma, mutta myös hieman ennenaikainen tai täysiaikainen lapsi voi sairastua RDS-tautiin. RDS-tauti johtuu keuhkojen pintajännitystä alentavan surfaktantin puutteesta. Yleensä hieman ennenaikainen lapsi toipuu RDS-taudista ylipainehoidossa. Mikäli hapentarve nousee, voidaan surfaktanttia antaa henkitorveen joko ylipaineessa ohuella katetrilla tai hengitysputken kautta hengityskonehoidossa. Hyvin ennenaikainen lapsi tarvitsee yleensä surfaktanttihoidon lisäksi hengityskonehoitoa RDS-taudin vuoksi.

Ennenaikaisesti syntyneen lapsen hengityksen säätely aivojen hengityskeskuksessa voi alkuun olla epäkypsää ja lapsi voi pitää hengitystaukoja eli apneoida. Hengityskeskusta stimuloimaan voidaan aloittaa kofeiinilääkitys.

BPD (bronkopulmonaalinen dysplasia) on erittäin epäkypsien keskosten krooninen keuhkosairaus. BPD kehittyy yleensä ensimmäisten elinviikkojen aikana ja häiritsee keuhkojen kasvua ja kehitystä. BPD:n riskitekijöitä ovat mm. perinnöllinen alttius, äidin kohtutulehdus ja raskausmyrkytys, sikiökautinen kasvuhäiriö, sairastettu RDS-tauti, hengityskone- ja happihoito, infektiot ja avoimeksi jäänyt valtimotiehyt.

BPD-diagnoosi asetetaan 28 vuorokauden iässä, mikäli vauva edelleen tarvitsee hengitystukea tai lisähappea. BPD:n vaikeusaste määritetään 36+0 raskausviikon iässä. Mikäli lapsi pärjää ilman hengitystukea ja lisähappea, BPD on lievä. Jos hapentarve on alle 30 %, BPD on keskivaikea. Mikäli lapsi tarvitsee hengitystukea tai yli 30 % lisähappea, BPD on vaikea.

BPD:n hoitona on tarvittaessa hengitystuki, riittävä hapetus, nesterajoitus, nesteenpoistolääkkeet, riittävä energian- ja proteiininsaanti sekä tarvittaessa inhaloitavat astmalääkkeet.

BPD aiheuttaa hengitysvaikeuden ja sairaalahoidon pitkittymistä. BPD-lapsilla voi ensimmäisen 1–2 elinvuoden aikana olla enemmän hengitystieinfektioita, limaisuutta ja astmankaltaista uloshengitysvaikeutta. BPD lisää riskiä myöhemmille kehityksellisille ongelmille.

Ilmavuoto eli ilmarinta syntyy, kun keuhkorakkula repeää ja ilmaa pääsee keuhkopussin välitilaan (pneumothorax) tai välikarsinaan (pneumomediastinum). Oireena ovat hengitysvaikeudet, lisääntynyt hapentarve, rintakehän epäsymmetrisyys tai tynnyrimäisyys ja voinnin äkillinen huononeminen. Ilmavuoto liittyy usein vastasyntyneen alkuvirvoitteluun tai hengityskone- ja ylipainehoitoon, mutta voi syntyä spontaanistikin. Diagnoosi perustuu keuhkokuvaan.

Hoito riippuu ilmavuodon vaikeusasteesta. Vähäoireisilla lapsilla pyritään siihen, että lapsi hengittää ilman hengitystukea. Lievistä hengitysvaikeuksista kärsiville lapsille annetaan ylipainetukea ja tarvittaessa lisähappea korkeavirtausviiksillä. Jos lapsen hengitysvaikeus on merkittävä tai ilmarinta aiheuttaa painetta (jänniteilmarinta eli tensiopneumothorax) ja vaatii hoitoa, aloitetaan hengityskonehoito ja lapselle annetaan surfaktantti-lääkettä.

Jänniteilmarinta hoidetaan asettamalla kylkiluuvälistä putki (dreeni) keuhko-onteloon, jota kautta ilma saadaan imettyä pois. Kipulääkitys on tärkeä osa hoitoa.

Kohdunsisäisestä hapenpuutteesta kärsivä sikiö ulostaa lapsenpihkaa eli mekoniumia lapsiveteen ja tällöin lapsivesi muuttuu vihreäksi. Jos lapsivettä on niukasti, muodostuu paksua vihreää puuroa. Sikiön tehdessä voimakkaita hengitysliikkeitä hapenpuutteeseen liittyen voi mekoniumia joutua lapsen hengitysteihin. Osa mekoniumaspiraatioista tapahtuu jo kohdussa, osa syntymän jälkeen ensimmäisten hengenvetojen aikana.

Mekonium voi aiheuttaa pienissä hengitysteissä tukoksia, ilmasalpausta, keuhkoverenpaineen nousua ja kemiallisen tulehdusreaktion. Tällöin lapselle kehittyy hengitysvaikeus ja happisaturaatio on matala. Komplikaationa voi kehittyä ilmarinta. Suurin osa vihreästä lapsivedestä syntyneistä lapsista ei kuitenkaan kehitä mekoniumaspiraatio-oireyhtymää.

Mikäli lapsi syntyy huonokuntoisena, hengitystiet puhdistetaan imulla ja tarvittaessa huuhtelulla heti syntymän jälkeen. Tarvittaessa aloitetaan ylipaine- tai hengityskonehoito. Vaikeassa mekoniumaspiraatiossa annetaan tarvittaessa myös surfaktantti-lääkettä. Jos tavanomainen hengityskonehoito ei riitä, aloitetaan korkeataajuushengityskonehoito. Lisäksi lapselle aloitetaan antibioottihoito, koska kemialliseen tulehdukseen liittyy usein bakteeritulehdus.

Tärkeä osa hoitoa on hyvä kipulääkitys.

Jos annetulle hoidolle ei saada toivottua vastetta, harkitaan vaikeissa aspiraatiotapauksissa ECMO-hoitoa (extracorporeal membrane oxygenation), jossa veri hapetetaan kehon ulkoisella laitteella. Tätä hoitoa on mahdollista antaa Suomessa vain Helsingin yliopistollisessa keskussairaalassa.

Mekoniumaspiraatiosta toipuminen tapahtuu yksilöllisen aikataulun mukaan ja ennusteeseen vaikuttavat myös liitännäisongelmat, kuten syntymäasfyksia.

• Syntymäasfyksia

• Vastasyntyneen verenkierron ongelmat ja synnynnäiset sydänviat