CP-vamman syntymiseen vaikuttaa vaurio aivojen motorisilla eli liikettä säätelevillä alueilla. Vaurio voi syntyä sikiöaikana, vastasyntyneisyyskaudella tai varhaislapsuudessa, ennen kolmea ikävuotta. CP-vamma johtaa aina pysyviin liikkumisen, asennon ylläpitämisen ja toiminnan vaikeuksiin, jotka vaikuttavat toimintakykyyn eri tavoin.
Oireet vaihtelevat lievästä liikunnallisesta hankaluudesta vaikeaan liikuntavammaisuuteen. CP-vamma voi olla joko spastinen tai dystoninen. Spastisessa CP-vammassa raajoissa on jäykkyyttä. Dystonisessa CP-vammassa lihasjänteys vaihtelee jäykästä velttoon.
CP-vammaa ei tule sotkea älylliseen kehitysvammaisuuteen, mutta kehitysvammaisilla voidaan todeta myös CP-vammaisuutta.
CP-vamma voidaan diagnosoida, kun vastasyntyneisyysvaiheen aivovaurio on tiedossa eli pään kuvantamislöydös ja oirekuva sopii vaurioon. Useimmiten CP-diagnoosi edellyttää lapsen kehityksen seurantaa, jotta ongelman pysyvyys ja vaikeusaste voidaan määritellä.
Vaikeat vammat voidaan diagnosoida jo ensimmäisten elinkuukausien aikana, lievimmät keskimäärin 18–24 kuukauden ikään mennessä. Usein ensioireita ovat lapsen velttous ja liikunnallisen kehityksen hitaus. Viimeistään neljän vuoden ikään mennessä diagnoosi on yleensä tarkentunut.
Pään magneettitutkimus, MRI-tutkimus, on tärkeä tutkimus aivovaurion ajankohdan, paikan ja laajuuden selvittämisessä. Tutkimusten mukaan pään MRI-tutkimuksessa 85–89 %:ssa tapauksista löytyy selittävä syy liikuntavammalle. Syy CP-oireyhtymän kehittymiseen voi olla esimerkiksi aivojen hapenpuute tai jokin infektio.
Suomessa syntyy vuosittain noin 100–120 lasta, joilla on CP-vamma. Se on yleisin liikuntavammaa aiheuttava oireyhtymä lapsuudessa. Aivovaurioista 75–80 % tapahtuu jo raskauden aikana (esimerkiksi aivojen kehityksellinen poikkeavuus, aivoinfarkti), 10 % synnytyksen yhteydessä (esimerkiksi aivojen hapenpuutteen aiheuttama vaurio) ja 12–21 % syntymän jälkeen (esimerkiksi keskushermostoinfektio).