Keskosen saama "tiivis ja runsasenerginen" ravinto voi edesauttaa ummetuksen kehittymistä, samoin joidenkin lasten tarvitsema nesterajoitus. Rintamaito useimmiten pehmittää ulostetta ja pienentää ummetusriskiä. Monet keskoset saavat ummetuslääkettä sairaalassa ollessaan.
Suolen hidas toiminta voi jatkua vielä kotiutumisen jälkeenkin. Ulostamistiheys on yksilöllistä. Jos harva ulostaminen ei aiheuta lapselle oireita, sitä ei tarvitse hoitaa, mikäli lapsi kasvaa normaalisti.
Kun kiinteät ruoat on aloitettu, voi ummetusta hoitaa antamalla säännöllisesti luumusosetta. Mikäli tämä ei riitä, ummetuslääkettä (esimerkiksi makrogoli, laktuloosi) kannattaa käyttää säännöllisesti päivittäin muutaman viikon kuureina. Annos määräytyy vasteen mukaan. Kyseiset lääkkeet ovat turvallisia, niihin ei liity tottumisen vaaraa. Merkittävin sivuvaikutus on ripuli, jota hoidetaan annoksen pienentämisellä.
Ummetuksen oireet, kuten ruokahaluttomuus, vatsakivut, levottomuus, pulauttelu ja itkuisuus ovat kiusallisia ja voivat heikentää elämänlaatua ja häiritä ruokailutilanteita. Hankala ummetus voi aiheuttaa ruokamäärien pienentymistä ja siten vaikuttaa lapsen kasvuun.
Ummetuksen hoito
Kiinteiden ruokien aloitus usein hidastaa suolen toimintaa. Jos ulostaminen ei ole lapselle hankalaa, suolen toiminnan muutokseen ei tarvitse puuttua.
Luumusose pehmentää ulostetta usein riittävästi.
Tarvittaessa käytetään apteekista saatavia ummetuksen hoitoon tarkoitettuja lääkkeitä lääkärin ohjeen mukaan.
Ummetuslääkettä käytettäessä sitä annetaan säännöllisesti päivittäin ja lääkitys puretaan asteittain. Hoitojakson kesto on yksilöllinen, joskus useita kuukausia.