Monet lapset ja nuoret viettävät mielellään aikaa television ja älylaitteiden parissa. Lasten ja nuorten television ja älylaitteiden äärellä viettämä aika lisääntyy jatkuvasti.
Maailman terveysjärjestö WHO suosittelee 2–4-vuotiaille ruutuajaksi alle yhtä tuntia päivässä. Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositus kouluikäisten ruutuajaksi on alle kaksi tuntia päivässä. THL:n lasten digitaalisten laitteiden vapaa-ajan suositukset voit lukea ja ladata suomen, ruotsin, englannin, venäjän, ukrainan, arabian ja somalin kielillä julkari.fi -sivustolta.
Epilepsiaa sairastavien lasten suositellaan noudattavan yleistä ruutuaikasuositusta. Vain pienessä osassa epilepsioita esiintyy vilkkuvaloherkkyyttä. Jos lapsella on valoherkkyyttä, pitkä ruutuaika voi herkistää epilepsiakohtauksille, jolloin hoitava taho saattaa ohjata tiukemman ruutuaikasuosituksen.
Kun lapsen ja nuoren ruutuaikaa pohtii, voi kiinnittää huomiota myös koko perheen median kulutukseen. Voisiko koko perhe lisätä esimerkiksi yhdessä tekemistä ja ulkoilua?

