Lapsen sydänsairauden tutkimukset ja toimenpiteet

Kävelytestiä käytetään suoritus- ja toimintakyvyn arvioimiseen silloin, kun polkupyörärasitus ei tule kyseeseen. Testin luotettavuus on riittävä 5–7 vuoden iästä alkaen. Testissä lapsi kävelee merkityllä matkalla 6 minuuttia omaa vauhtia, ja kävelty matka mitataan. Testin aikana tehdään mittauksia ja tarkkaillaan potilaan jaksamista ja vointia.

EKG:llä tutkitaan sydämen sähköistä toimintaa. EKG otetaan laittamalla rintakehälle ja raajoihin tarraelektrodeja ja rekisteröimällä sydämen rytmi EKG-laitteen avulla. Tutkimus on kivuton.

Holter tarkoittaa EKG:n pitkäaikaisrekisteröintiä. Tavoitteena on selvittää sydämen rytmin muutoksia erilaisissa olosuhteissa. Rekisteröinti aloitetaan laittamalla rintakehälle tarraelektrodeja ja yhdistämällä ne johdoin rekisteröintilaitteeseen.

Sydämen rytmi tallentuu rekisteröintilaitteen muistiin. Laitetta kannetaan mukana tavallisimmin 24 tuntia, jonka aikana lapsi voi viettää normaalia elämää kotona, käydä päiväkodissa tai koulussa. Rekisteröinnin aikana täytetään oirepäiväkirjaa, johon merkitään toiminnan laatu ja mahdolliset oireet.

Keuhkokuva otetaan yleensä röntgenosastolla, mutta tarvittaessa sydänosastolla. Sitä käytetään sydämen koon, sijainnin ja muodon arviointiin sekä siitä voidaan arvioida keuhkoverekkyyttä. Leikkauksen jälkeen tarvitaan usein toistuvia keuhkokuvia.

Magneettitutkimuksessa saadaan tarkkoja anatomisia kuvia ilman röntgensäteilyä. Kuvaus tapahtuu molemmista päistään avonaisessa, tunnelimaisessa laitteessa. Tutkimuksen kesto on tyypillisesti 30–60 minuuttia.

Tutkimuksen aikana kuuluu melko voimakasta ääntä, minkä vuoksi lapselle annetaan kuulosuojaimet. Tutkimuksen aikana saatetaan antaa laskimoon magneettitehosteainetta, joka ei sisällä jodia. Tehosteaine poistuu elimistöstä virtsan mukana. Tutkimus on kivuton eikä vaadi jälkihoitoa, jos se on tehty ilman nukutusta. Tutkimuksen onnistuminen edellyttää paikallaan pysymistä, minkä takia se tehdään pienille lapsille yleensä nukutuksessa.

Rasituskokeen eli rasitus-EKG:n tarkoitus on selvittää sydämen ja keuhkojen toimintaa kouluikäisillä lapsilla ja nuorilla. Maksimaalinen suorituskyky määritetään lääkärin valvonnassa kuntopyörää polkien tai juoksumatolla. Tutkimuksen aikana seurataan tarkoin potilaan oireita ja havainnoidaan verenpaineen ja sydänfilmin muutoksia. Tutkimus kestää noin tunnin.

Rytmivalvuri on pieni nukutuksessa ihon alle asennettava laite. Se tarkkailee sydämen sähköistä toimintaa ja tarvittaessa lähettää tiedot poikkeavasta rytmistä sähköisesti sairaalaan. Potilas voi tehdä myös itse lähetyksiä oireiden ilmaantuessa. Tietojen avulla sydänlääkäri voi määrittää, johtuvatko oireet sydämen rytmistä vai jostakin muusta.

Ennen syntymää kaikukuvauksella tehtävä sikiön sydämen rakennetutkimus on muodostunut kiinteäksi osaksi sikiön hyvinvoinnin seurantaa. Kaikukuvaus on vaaraton.

Sydämen rakenteet näkyvät kohtalaisen hyvin jo raskausviikolta 15–16 lähtien. Parempi ajankohta tarkastelulle on kuitenkin noin raskausviikolla 20, jolloin seulontakätilö tai synnytyslääkäri käyvät läpi sikiön muiden elinten lisäksi sydämen rakenteet ulosvirtaussuonineen.

Jos tutkimuksessa herää huoli sydämen epämuodostumasta, toimintahäiriöstä tai rytmin pulmasta, pyydetään asiaan perehtynyttä lasten sydänlääkäriä tutkimaan sikiön sydän erillisellä vastaanottokäynnillä. Joskus tutkimus pyydetään, kun on todettu muu merkittävä sikiön epämuodostuma, perheessä on ollut aiempi sydänsairas lapsi tai, jos rakenneseulontakäynnillä ultraäänitutkimus on jäänyt epätäydelliseksi puutteellisten kuvakulmien takia.

Tietyissä riskiraskauksissa tehdään sydämen rakenteen lisäksi sikiön verenkierron olosuhteiden arvio. On mahdollista, että ensimmäisen käynnin jälkeen tarvitaan seurantakäyntejä. Tästä tyypillinen esimerkki ovat vaikeat sydämen rakenneviat ja sikiön rytmihäiriöt, joista viimemainitun takia aloitetun lääkehoidon tehoa on seurattava.

Sikiön sydänvastaanotolle pariskunta saapuu mielellään yhdessä ja käy ensin sairaanhoitajan haastattelussa, minkä jälkeen lääkäri tekee ultraäänitutkimuksen. Tutkimuksen poikkeava tulos käydään läpi piirroksen tai sydänmallin avulla. Lääkäri kertoo sydänvian luonteen, sen ennusteen raskauden aikana ja pyrkii esittämään arvionsa vauvan syntymänjälkeisestä kunnosta ja hoitotarpeesta. Joskus sydämen epämuodostuma on vaikea ja perusteellisen informaation jälkeen vanhemmat saattavat toivoa raskauden keskeyttämistä. Oma synnytyslääkäri toimii silloin yhteyshenkilönä vanhempiin.

Seurantakäynnit ovat yleensä ensikäyntiä lyhempiä. Niiden yhteydessä mietitään myös vauvan voinnin kannalta turvallisinta synnytyspaikkaa. Lääkäri tekee jokaisen vastaanottokäynnin jälkeen kirjallisen lausunnon lähettävälle lääkärille ja kotiin. Jos sydänvika on vaikea, loppuraskauden tutkimuksen yhteenveto lähetetään sujuvan yhteistyön varmistamiseksi myös synnytyssairaalan lastenlääkärille ja tarvittaessa lasten tehohoitolääkärille.

Sormi-EKG laite on pieni kannettava EKG-laite, joka rekisteröi sydänfilmiä peukaloista. Mittauksella selvitetään, onko lapsen kokema oire sydänperäinen. Rekisteröinti tehdään oireen ilmaantuessa kotiin annettavalla laitteella ja lähetetään ohjeen mukaan sairaalaan tarkistettavaksi. Rekisteröinnin aikana lapsi voi viettää normaalia elämää kotona, käydä päiväkodissa tai koulussa.

Sydämen elektrofysiologisella tutkimuksella selvitetään sydämen rytmihäiriön mekanismia. Sen yhteydessä voidaan tarvittaessa tehdä katetriablaatio eli katkaista rytmihäiriöitä aiheuttava rakenne ja parantaa rytmihäiriö. Ennen tutkimusta rytmihäiriölääkkeiden pitää yleensä olla tauolla, jotta ne eivät vaikeuta tutkimusta.

Lasten sydänlääkäri tekee tutkimuksen sydänkatetrointilaboratoriossa ja se tehdään yleensä nukutuksessa. Hän punktoi nivustaipeesta verisuonet, joita pitkin viedään ohuita katetreja läpivalaisussa sydämen eri osiin. Katetrien avulla mitataan sydämen sähköistä toimintaa ja tahdistetaan sydäntä.

Rytmihäiriö pyritään saamaan tyypillisenä esiin, jotta häiriötä aiheuttavat alueet voidaan kartoittaa ja suunnitella oikea hoito. Rytmihäiriö käynnistetään ja pysäytetään tahdistamalla sydäntä. Valtaosa rytmihäiriöistä voidaan hoitaa katkaisemalla rytmihäiriötä aiheuttava rakenne lämmittämällä tai jäädyttämällä sydämen sisäpintaa katetrin avulla (katetriablaatio).

Tutkimus kestää sydänkatetrointilaboratoriossa noin 3–5 tuntia, jonka jälkeen hoito jatkuu heräämössä. Toimenpiteen jälkeen potilaan pitää olla vuodelevossa osaston ohjeen mukaan punktiokohtien vuodon estämiseksi. Pistokohdassa saattaa tuntua arkuutta tai kipua ja tarvittaessa annetaan kipulääkettä. Kotiin pääsee yleensä vielä samana päivänä.

Ruokatorven kautta tehtävä elektrofysiologinen tutkimus tehdään sydänkatetrointilaboratoriossa. Tutkimuksessa selvitetään sydämen rytmihäiriön mekanismia. Tutkimuksen aluksi lapselle asetetaan suonikanyyli ja annetaan rauhoittavaa lääkettä. Tutkimuksessa laitetaan ohut, pehmeä johto nenän kautta ruokatorveen. Johto yhdistetään laitteeseen, jolla tahdistetaan sydämen eteisiä ja samalla taltioidaan sydänfilmiä.

Sydämen katetrointitutkimuksen tarkoituksena on verenkiertoelinten toiminnan ja rakenteen kartoittaminen. Samalla voidaan myös tehdä hoitavia toimenpiteitä eli interventioita (esimerkiksi oikovirtausyhteyksien sulut, pallolaajennukset). Tutkimus tehdään nukutuksessa sydänkatetrointilaboratoriossa. Kuvassa katetroinnissa käytettäviä sulkulaitteita.

Lasten sydänlääkäri etsii nivustaipeesta verisuonen, jota pitkin katetri viedään sydämen eri osiin, joista mitataan paine ja veren happikyllästeisyys. Toimenpide tehdään läpivalaisua käyttäen. Varjoainekuvauksen avulla selvitetään sydämen ja suonien rakennetta tarkemmin.

Sydänkatetrointilaboratoriossa (kuvissa) kuluu aikaa keskimäärin 2–4 tuntia, jonka jälkeen hoito jatkuu heräämössä. Toimenpiteen jälkeen potilaan pitää olla vuodelevossa osaston ohjeen mukaan punktiokohtien vuodon estämiseksi. Pistokohdassa saattaa tuntua arkuutta tai kipua ja tarvittaessa annetaan kipulääkettä. Kotiin potilas pääsee yleensä vielä samana päivänä.

Sydämen ultraäänitutkimus antaa tietoa sydämen rakenteista ja toiminnasta. Ultraäänitutkimuksen tekee lääkäri liikuttelemalla ultraäänianturia rintakehälle levitetyn geelivoiteen päällä. Tutkimus on kivuton. Tutkimuksen aikana lapsen on tärkeää pysyä paikallaan. Tarvittaessa lapselle voidaan antaa rauhoittavaa lääkettä tutkimusta varten.

TEE-tutkimuksella selvitetään sydämen rakennetta silloin, kun tavanomaisella ultraäänitutkimuksella ei saada sydänvian hoidon kannalta riittävää tietoa. Lasten sydänlääkäri tekee tutkimuksen lapsen ollessa nukutuksessa. Siinä laitetaan ohut anturi suun kautta ruokatorveen.

Suomessa kaikki lasten sydänleikkaukset on keskitetty Uuteen lastensairaalaan Helsinkiin. Eri puolilla maata toimivat lasten sydänlääkärit ohjaavat sinne sydänvikaiset lapset. Jos epäily sydänviasta ilmenee jo sikiöaikana, myös odottavat äidit ohjataan Helsinkiin. Lähes kaikki sydänvikaiset lapset kuuluvat hoidon piiriin.

Sydänvian leikkaushoidosta päätetään sydänvian perusteella. Valtaosassa vioista voidaan tehdä korjaava leikkaus ensimmäisenä toimenpiteenä. Jos sydänvikaa ei pystytä korjaamaan, voidaan lapsen tilaa helpottaa oireita lievittävällä apuleikkauksella. Apuleikkaus voidaan tehdä myös hengen pelastavana toimenpiteenä vaikeissa sydänvioissa ennen varsinaista korjaavaa leikkausta.

Vajaa kolmannes leikkauksista tehdään alle 1 kuukaden ikäisille ja 2/3 leikatuista on alle vuoden ikäisiä. Osa vioista joudutaan hoitamaan vaiheittaisten leikkausten avulla, osa vioista joudutaan kasvun johdosta leikkaamaan uudelleen. Nykyään noin 1/3 leikkauksista on uusintaleikkauksia.

Avosydänleikkauksessa sydänkeuhkokone hoitaa sydämen ja keuhkojen tehtävät. Sydämen pysäytyksen aikana sydämen lokero voidaan avata ja tehdä tarvittavat korjaavat toimenpiteet. Suljetussa sydänleikkauksessa toimenpide tapahtuu sydämen ulkopuolella niin että sydän ja keuhkot pystyvät huolehtimaan potilaan verenkierrosta, eikä sydänkeuhkokonetta tarvita.

Leikkaussalista lapset siirretään toipumaan ensin lasten teho-osastolla ja sitten lasten sydänosastolle.

Sydänvikaisten lasten hoito tapahtuu useiden erikoisalojen yhteistyönä (lasten sydänkirurgia, lastenkardiologia sekä anestesia ja tehohoito). Lisäksi jokaisella osastolla on sydänlasten hoitoon perehtynyt henkilökunta.

Katso video sydänleikkaukseen valmistautumisesta ja sydänleikkauksen kulusta.

• Valmistautuminen sydäntoimenpiteeseen

Sydämen tahdistimen tehtävänä on auttaa sydäntä oikean rytmin aikaansaamisessa. Se toimii antamalla tarvittaessa sähköimpulsseja, jotka saavat sydänlihaksen supistumaan säännöllisessä ja sopivassa rytmissä. Tahdistinlaitteistoon kuuluu tahdistingeneraattori, joka on pieni metallirasia ja tahdistusjohdot eli elektrodit. Tahdistimen asennus tehdään nukutuksessa.

Sydämen tahdistin voidaan asentaa kahdella eri tavalla. Tahdistinjohdot voidaan asentaa epikardiaalisesti eli sydämen ulkopinnalle tai endokardiaalisesti eli sydämen sisälle.

Epikardiaalisessa toimenpiteessä johto kiinnitetään sydämen ulkopintaan. Johdon toinen pää yhdistetään tahdistingeneraattoriin, joka asetetaan ihon tai lihaksen alle, yleensä vatsan alueelle. Tällainen tahdistimen asennus tehdään useimmiten silloin, kun tehdään muutakin sydänkirurgiaa. Tahdistin asennetaan tällä tavoin myös lapsille, joiden laskimot ovat liian pieniä endokardiaaliseen asennukseen (esimerkiksi vastasyntyneet), tai potilaille, joiden synnynnäinen sydämen rakennevika on sellainen, että endokardiaalista asennustapaa ei voida käyttää.

Endokardiaalisessa toimenpiteessä johdot viedään sydämeen laskimoteitse solislaskimon tai kaulalaskimon kautta. Tahdistingeneraattori kiinnitetään johtoon ja asetetaan ihon tai lihaksen alle rintakehän päälle solisluun alapuolelle.

Lue myös seuraava kohta: Kysymyksiä ja vastauksia tahdistimesta.

Mikä on tahdistinlaitteisto ja mitä se tekee?

Tahdistinlaitteistossa on kaksi pääosaa: tahdistingeneraattori ja eristetty tahdistusjohto. Tahdistingeneraattori on pieni metallirasia, jonka sisällä on virtalähde, elektronisia piirejä ja yhdistinkappale johtoa varten. Johto on eristetty metallilanka, joka kuljettaa sähköenergian tahdistingeneraattorista sydämeen.

Tahdistimen toiminnassa on kaksi tärkeää osaa: tahdistaminen ja tunnistaminen. Laitteisto tahdistaa sydäntä, kun sydämen lyöntien välillä on liian pitkä tauko tai sydän lyö epäsäännöllisesti tai liian hitaasti. Tahdistin tunnistaa sydämen oman sähköisen toiminnan. Jos tahdistimeen tulee sydämen luonnollisen toiminnan aikaansaama sähköinen signaali, laite ei tahdista sydäntä.

Kuinka sydämen luonnollinen rytmi voi pysähtyä, tulla epäsäännölliseksi tai liian hitaaksi?

Sydämen luonnollinen tahdistin, sinussolmuke, sijaitsee oikean eteisen yläosassa. Se tuottaa hyvin pieniä sähköimpulsseja, joiden taajuus vaihtelee riippuen kehon hapen ja ravintoaineiden tarpeesta. Kun sähköimpulssi lähtee sinussolmukkeesta, se kulkee sydämen yläosan läpi aiheuttaen eteisten supistuksen ja edelleen eteisten ja kammioiden väliseen yhtymäkohtaan, jota kutsutaan eteiskammiosolmukkeeksi. Eteiskammiosolmukkeesta impulssi kulkee eteenpäin johtoratajärjestelmää pitkin sydämen alaosaan aiheuttaen kammioiden supistumisen.

Joskus sydämen luonnollinen rytmi voi keskeytyä täysin tai tulla epäsäännölliseksi johtuen sydänlihaksen sairaudesta, synnynnäisistä sydänvioista, sydänkirurgian seurauksena tai koska sinussolmuke lähettää impulsseja sydämeen liian harvoin. Näitä rytmihäiriöitä voidaan hoitaa tahdistimella.

Miten tahdistin asennetaan?

Sydämen tahdistin voidaan asentaa kahdella eri tavalla. Tahdistinjohdot voidaan asentaa epikardiaalisesti, jolloin tahdistinjohdot asennetaan sydämen ulkopinnalle. Endokardiaalinen asennus tarkoittaa sitä, että johdot asennetaan sydämen sisälle.

Epikardiaalisessa toimenpiteessä johto kiinnitetään sydämen ulkopintaan. Johdon toinen pää yhdistetään tahdistingeneraattoriin, joka asetetaan ihon tai lihaksen alle, yleensä vatsan alueelle. Tällainen tahdistimen asennus tehdään useimmiten silloin, kun tehdään muutakin sydänkirurgiaa. Tahdistin asennetaan tällä tavoin myös lapsille, joiden laskimot ovat liian pieniä endokardiaaliseen asennukseen (esimerkiksi vastasyntyneet) tai potilaille, joiden synnynnäinen sydämen rakennevika on sellainen, että endokardiaalista asennustapaa ei voida käyttää.

Endokardiaalisessa toimenpiteessä johdot viedään sydämeen laskimoteitse solislaskimon tai kaulalaskimon kautta. Tahdistingeneraattori kiinnitetään johtoon ja asetetaan ihon tai lihaksen alle rintakehän päälle solisluun alapuolelle.

Tahdistimen asennuksen jälkeen saattaa haava-alueella tuntua kipua, joka kuitenkin väistyy nopeasti. Sekä epikardiaalista että endokardiaalista asennustapaa on käytetty yli 30 vuoden ajan.

Mitkä merkit viittaavat ongelmiin tahdistinsysteemin kanssa?

On syytä ottaa heti yhteyttä hoitavaan lääkäriin, jos ilmenee seuraavia asioita:

• Tahdistimen asennushaavojen turvotus ja punoitus ja siihen mahdollisesti liittyvä kuume.

• Märkäeritys tahdistimen asennushaavoista.

• Epätavallinen väsymys tai pyörtymiskohtaukset.

• Sydämen sykkeen laskeminen alle ohjelmoidun alarajataajuuden.

Miltä iho tahdistimen ympärillä näyttää asennuksen jälkeen?

Lääkäri yrittää asentaa tahdistimen sellaiseen paikkaan, jossa asennustulos olisi kosmeettisesti mahdollisimman hyvä ja joka antaa suurimman mahdollisen suojan kolhuja vastaan. Tahdistin tuntuu ihon ja lihaksen alla asennusseudussa vähäisenä pullotuksena. Useimmat nykyaikaiset tahdistimet ovat pieniä ja jatkuva tekninen kehitys mahdollistaa tahdistimien muuttumisen yhä pienemmiksi.

Tarvitseeko lapsi aina tahdistimen?

On tärkeää muistaa, että tahdistin ei poista sydämessä olevia rytmiongelmia, jotka ovat aiheuttaneet tahdistimen asentamisen. Tahdistin auttaa välttämään niistä johtuvaa sydämen epäsäännöllistä tai liian harvaa sykkimistä.

Joskus tahdistin yksinkertaisesti vain toimii hätävarana eli tahdistaa vain silloin, kun sydän sitä tarvitsee. Joissain tilanteissa taas tahdistin on ainoa tapa saada aikaan sydämen syke. Hyvin harvat lapset tarvitsevat tahdistinta ainoastaan väliaikaisesti. Useimmiten tahdistimen tarve on pysyvä.

Kuinka voin olla varma siitä, että lapseni tahdistin toimii optimaalisesti?

Tahdistimen asennuksen jälkeen sen toimintaa seurataan sydänlääkärin vastaanotolla kontrollikäyntien yhteydessä. Lääkäri suunnittelee lapsenne tahdistinseurannan.

Tavallisesti ensimmäinen kontrolli tahdistimen asennuksen jälkeen tapahtuu 1 kk toimenpiteestä ja toinen 3 kk toimenpiteestä. Sen jälkeen tahdistinta kontrolloidaan yleensä 6–12 kuukauden välein. Näiden seurantakäyntien yhteydessä tahdistimen ja sydämen yhteistoimintaa arvioidaan toistuvasti. Tahdistimeen ohjelmoidut säädöt ja tahdistimen virtalähteen tila tarkistetaan myös, jotta voitaisiin varmistaa, että tahdistin toimii parhaalla mahdollisella tavalla lapsenne tarpeisiin nähden.

Tahdistimen asennuksen jälkeen saatte tahdistinkortin, joka pitäisi aina pitää mukana. Kortista näkee tahdistimen asennuksen syyn ja muuta tahdistimen toimintaan liittyvää tietoa. Tämän tiedon nopea saaminen on erityisen hyödyllistä silloin, kun lapselle joudutaan tekemään esimerkiksi kiireellisiä kirurgisia toimenpiteitä. Tämän kortin avulla voitte myös osoittaa muille lääkäreille tai hammaslääkäreille, että lapsellanne on tahdistin.

Kuinka pitkään lapseni tahdistingeneraattori kestää ja pitääkö minun olla huolissani sen vaihtamisesta?

Lapsen tahdistimen käyttöikä riippuu tahdistimeen ohjelmoiduista säädöistä ja siitä, kuinka paljon lapsenne sydän on tahdistimen toiminnasta riippuvainen. Lääkäri voi seurantakäyntien yhteydessä todeta lähestyvän tahdistimen vaihtotarpeen ja ohjelmoida vaihtotoimenpiteen tapahtuvaksi sopivana ajankohtana. Tavallisimmin virtalähteen kesto on 6–10 vuotta.

Tahdistimen vaihto tapahtuu niin, että vanha tahdistin poistetaan tahdistintaskusta ja uusi tahdistin kiinnitetään vanhoihin johtoihin. Mikäli johtojen toiminnassa on ongelmaa, saatetaan myös johdot joutua vaihtamaan. Tämä on kuitenkin harvinaista.

Milloin lapseni voi jatkaa normaalia elämää?

Lapsenne toipuminen riippuu hänen sydänviastaan. Lääkäri arvioi milloin lapsenne on turvallista lähteä kotiin sairaalasta ja jatkaa normaalia päivittäistä elämäänsä.

Miten pitäisi suhtautua leikkeihin, ruokavalioon, hengitystieinfektioihin jne.?

Lapsi voi osallistua käytännössä kaikkiin normaaleihin aktiviteetteihin. Kuitenkin sellaisia aktiviteetteja on syytä välttää, joissa on vaarana, että tahdistimeen kohdistuu suora isku. Tällaisia toimintoja ovat lähinnä rajut kontaktiurheilut.

Ruoka, dieetti, tavalliset rokotukset ja flunssat eivät vaikuta tahdistimen toimintaan. Muistakaa kuitenkin kysyä lapsenne lääkäriltä, onko lapsella jotain erityisiä rajoituksia.

Voiko sähköinen häiriötoiminta vaikuttaa tahdistimen toimintaan?

Tahdistimiin on rakennettu useita turvamekanismeja, joiden tarkoituksena on estää ulkoisten sähköisten laitteiden tahdistimen toimintaan aiheuttamat häiriöt. Useimmat kotitalouslaitteet eivät aiheuta tahdistimen toiminnan häiriöitä. Kodin sähkölaitteiden säännöllinen huolto vähentää ulkoisen sähköisen häiriön mahdollisuutta.

Lentokenttien turvatarkastuslaitteiden aiheuttamat häiriöt ovat hyvin epätodennäköisiä, mutta laitteet saattavat tunnistaa tahdistingeneraattorin metallikotelon. Tämän vuoksi voi olla tarpeellista näyttää lapsenne tahdistinkortti päästäksenne läpi turvatarkastuksesta.

Matkapuhelimen aiheuttama tahdistimen toimintahäiriö on hyvin epätodennäköinen. Puhelinta ei kuitenkaan kannata pitää valmiustilassa suoraan tahdistimen päällä sijaitsevassa povitaskussa. Normaali puhelimen käyttö ei aiheuta ongelmia tahdistimen kanssa.

Muistakaa aina ilmoittaa lääkintähenkilökunnalle, että lapsella on tahdistin. Kun tämä seikka tiedetään, voidaan useimmat toimenpiteet viedä läpi aiheuttamatta ongelmaa tahdistimen toiminnalle.

Tietokonetomografiatutkimuksessa kohteesta muodostetaan röntgensäteiden avulla leikekuvia. Kuvaukseen menee yleensä aikaa noin 10–15 minuuttia. Kuvauksen yhteydessä annetaan useimmiten jodipitoista varjoainetta laskimoon. Se parantaa verisuonten ja eri kudosten näkyvyyttä. Varjoaine aiheuttaa ohimenevän lämmöntunteen ja mahdollisesti metallin makua suuhun. Varjoaine poistuu elimistöstä virtsan mukana. Kuvaus on kivuton eikä vaadi jälkihoitoa, mikäli se on tehty ilman nukutusta. Tutkimuksen onnistuminen edellyttää paikallaan pysymistä, minkä takia se tehdään pienille lapsille yleensä nukutuksessa.