Ripuli

Ripuli johtuu yleensä viruksen aiheuttamasta suolistotulehduksesta. Sen yhteydessä voi esiintyä myös vatsakipua, oksentelua ja kuumetta.

​​

​Yleensä vointi paranee itsestään parissa päivässä, mutta ripuli voi kestää viikonkin.

Ripuli leviää herkästi kosketuksen kautta. Tämän takia hyvästä käsihygieniasta huolehtiminen on erityisen tärkeää. Käsienpesu saippualla estää ripulitautien leviämistä. Lisäksi voi käyttää myös käsidesiä.

Virusten aiheuttama ripuli

Ripulia aiheuttavat monet virukset. Virusripulit paranevat yleensä itsestään. Yksi lasten virusripulin aiheuttaja on rotavirus.

Rotavirusinfektioita on vähentänyt lasten rokotusohjelmaan kuuluva rotavirusrokote. Nykyisin yleinen virusripulin aiheuttaja on norovirus.

Rotavirus

Rotavirus tarttuu helposti ihmisestä toiseen tai saastuneen ruoan ja juoman välityksellä. Rotavirus tarttuu myös helposti kosketuspintojen kautta esim. ovenkahvojen tai lelujen välityksellä. Taudin itämisaika on noin kaksi vuorokautta ja oireet alkavat nopeasti. Oireita ovat voimakas oksentelu ja ripuli sekä kuume.

Oireet kestävät yleensä noin viisi vuorokautta. Ensimmäinen rotaripuli on taudinkuvaltaan yleensä rajuin ja sen jälkeen sairastetuissa uusissa infektioissa oireet ovat lievempiä. Ennen rotarokotteen ottamista rokotusohjelmaan rotavirusripuli oli tavallisin 6–18 kk ikäisillä lapsilla. Nykyisin tällainen tauti on harvinainen, mutta rokotetuilla​ esiintyy lievempiä rotavirustauteja vähän vanhemmalla iällä. Rotavirus saadaan selvitettyä lapsen ulostenäytteestä.

Rotavirusripuliin ei ole olemassa lääkettä, hoito on oireenmukaista ja lapsen nesteytys on tärkeää. Rotavirusta voidaan ehkäistä hyvällä käsihygienialla. Kädet pestään runsaalla vedellä, saippualla ja käsidesinfektio aineella.

Norovirus

Norovirus on merkittävä vatsatautien aiheuttaja. Norovirukset aiheuttavat usein vatsatautiepidemioita esim. kouluissa, hotelleissa, sairaaloissa tai kylpylöissä. Taudin itämisaika on 12-48 tuntia. Oireet alkavat äkillisesti. Oireita ovat kouristavat vatsakivut ja pahoinvointi, jota seuraa oksentelu. Valtaosalla on myös ripulia, joka on yleensä lyhytkestoinen ja lievä. Osalla on myös lämpöilyä. Oireiden kesto on usein vain 1–3 vuorokautta.

Norovirus on herkästi tarttuva ja tarttuu suoraan henkilöstä toiseen. Tartunta tapahtuu myös viruksilla saastuneen veden tai elintarvikkeiden välityksellä. Tartunta myös leviää saastuneiden kosketuspintojen kautta. Norovirus voidaan saada selville lapsen ulostenäytteestä. Norovirukseen ei ole olemassa parantavaa lääkettä. Tärkeää on huolellinen käsienpesu erityisesti wc-käynnin ja vaipan vaihdon jälkeen.

Bakteerien aiheuttama ripuli

Joskus lasten ripulin aiheuttajana voi olla bakteeri. Bakteeriripulin saa selvitettyä lapsen ulostenäytteestä. Bakteeriripulin aiheuttajia ovat mm. salmonella, kampylobakteeri, yersinia ja tietyt E.coli-bakteerit. Bakteeriripuleita saadaan usein ulkomaanmatkoilta, mutta toisinaan myös Suomesta.

Bakteerit leviävät ihmisen tai eläimen ulosteella saastuneiden elintarvikkeiden välityksellä tai joissain tapauksissa tarttumalla ihmisestä toiseen. Ripulia aiheuttavien bakteerien tartuntaa voidaan ehkäistä pesemällä kädet huolellisesti runsaalla vedellä ja saippualla aina ennen ateriaa ja wc-käynnin tai vaipanvaihdon jälkeen. Myös hyvä hygienia ruoan valmistuksen yhteydessä ja lihan asianmukainen kypsennys estävät tartuntoja. Pastöroimatonta maitoa tulee välttää ja navetassa tai kotieläintilalla käymisen jälkeen kädet tulee pestä.

​Oireita ovat kuume, vatsakivut ja ripuli, joka voi olla veristä tai limaista.

Bakteeriripulien hoito perustuu riittävästä nesteen saannista huolehtimiseen. Vauvaikäisillä, perussairauksia sairastavilla ja vaikeissa taudinkuvissa voidaan tarvita antibioottihoitoa.

EHEC

  • EHEC on lyhenne bakteerin enterohemorraaginen Escherichia coli -nimestä.
  • E. coli on normaalisuoliston bakteeri, joka voi aiheuttaa esim. virtsatieinfektioita.
  • EHEC on sellainen E. coli -bakteeri joka tuottaa shigatoksiinia ja aiheuttaa veriripulia.

EHEC-tartunnan voi saada ulosteella saastuneen ja huonosti kypsennetyn ruuan tai juoma- ja uimaveden välityksellä. Myös pastöroimaton raaka-maito voi olla tartunnan lähde. Tartunta voi levitä käsien välityksellä esim. perheenjäsenten välillä. Tartunnan voi saada myös koskettamalla nautaeläimiä tai lampaita, joilla esiintyy EHEC-bakteeria.

EHEC-infektion oireet ovat verinen, ripuli ja vatsakivut. Infektio voi johtaa hemolyyttis-ureemisen oireyhtymään (HUS) jossa punasolut hajoavat, verihiutaleiden määrä laskee ja ilmenee äkillinen munuaisten toiminnanvajaus. HUS saattaa johtaa pysyvään munuaisvaurioon ja jopa kuolemaan. Lapset ovat alttiimpia sairastumaan EHEC-infektion vaikeimpiin muotoihin. Aikuisella tartunta voi olla lähes oireeton. EHEC-infektiota hoidetaan sairaalassa oireidenmukaisesti. Antibioottihoitoa ei yleensä käytetä.

Ripulin kotihoito

Tärkeintä ripulin hoidossa on kuivumisen ehkäiseminen sekä elimistön menettämien nesteiden ja suolojen korvaaminen. Jos lapsi syö ja juo hyvin, ei muutama löysä uloste aiheuta kuivumista. Jos lapsi ei oksenna, voi ripulin aikana syödä tavallista ruokaa. Jos ruoka ei maistu, tärkeintä on huolehtia lapsen nesteiden saannista.

Ripuloivalle lapselle voidaan antaa sellaista juotavaa ja syötävää, jota hän suostuu ottamaan. Hyvin sokeripitoiset juomat eivät ole suotavia, koska ne lisäävät ripulointia. Rintaruokinnalla olevien vauvojen maitoa ei saa lopettaa.

Annettavan nesteen määrä riippuu lapsen iästä ja painosta.

Kuumeisen lapsen oloa voi helpottaa apteekista saatavilla kuumelääkkeillä. Lapsen ensisijainen kuume- ja kipulääke on parasetamoli.

Jos lapsen ripuli jatkuu runsaana, apteekista voi ostaa ilman reseptiä vatsatautiin tarkoitettua nesteytysjuomaa.

Maitohappobakteerivalmiste voi lyhentää ripulin kestoa. Aikuisille tarkoitettuja ripulilääkkeitä ei pidä antaa lapsille.

Lasten ja nuorten nesteen tarve

​Paino Vähimmäismäärä/vrk
​0−10 kg​100 ml/kg/vrk
​10−20 kg​1000−1500 ml/vrk
​20−40 kg​1500−2000 ml/vrk
​> 40 kg​2000−2500 ml/vrk

Kuumelääkkeen kotihoito-ohje

Lapselle sopiva lääkeannos lasketaan sen hetkisen painon mukaan. Lapsen ensisijainen lääke on parasetamoli.

  • Parasetamoliannos 15mg/kg. Sopii kaiken ikäisille. Annosväli 6–8 tuntia.
  • Ibuprofeeniannos 10mg/kg. Yli 3 kuukauden ikäisille. Annosväli 8 tuntia.
  • Naprokseeniannos 5mg/kg. Yli 1-vuotiaille. Annosväli 12 tuntia. Reseptilääke.

Yleensä yksi kuumelääke riittää. Korkeasti kuumeilevalle lapselle voi antaa kahta erilaista kuumetta alentavaa lääkettä samaan aikaan.

Turvallisia vaihtoehtoja ovat:

  • parasetamoli + ibuprofeeni
  • parasetamoli + naprokseeni​

Milloin yhteys terveydenhuoltoon?

Heti yhteys terveydenhuoltoon

  • Jos lapsi on kovin väsynyt ja huonosti heräteltävissä.
  • Jos vauvalla ei ole tullut virtsaa yli 4–6 tuntiin tai isommalla lapsella yli 6–8 tuntiin.
  • Jos lapsella on muita kuivumisen merkkejä kuten kuivat huulet ja suu, vauvalla pään aukile on sisäänpäin painunut.
  • Jos lapsi on alle 3 kk.
  • Jos lapsella on kovia vatsakipuja.
  • Jos ulosteen joukossa on selkeästi verta.
  • Jos lapsella on voimakas vesiripuli ja korkea kuume.
  • Jos lapsella on jokin perussairaus esim. diabetes.

Yhteys terveydenhuoltoon seuraavana päivänä tai myöhemmin

  • Jos lapsi ei juo riittävästi, ripuli jatkuu ja lapsi on väsynyt eikä jaksa leikkiä.
  • Jos lapsella on ripulin lisäksi kuumetta.
  • Jos ripuli on jatkunut yli 3 vuorokautta.
  • Jos lapsi ripuloi 10 kertaa tai useammin vuorokaudessa.

Milloin lapsi voi mennä päivähoitoon tai kouluun?

Lapsi voi mennä päivähoitoon/kouluun kun ripulointi on loppunut ja lapsi voi olla mukana hoitopaikan tai koulun rytmissä.


Edellinen sivuOsion alkuun

 


Ripulia voi ehkäistä pesemällä kädet huolellisesti vedellä ja saippualla.

 

  •