Synnynnäinen lonkkanivelen sijoiltaanmeno

Vastasyntyneen lonkkien tarkastus syntymän jälkeen kotiinlähtötilanteessa on ensiarvoisen tärkeää. Kaikki vastasyntyneet, joilla epäillään lonkkien löysyyttä tai sijoiltaanmenoa, ohjataan lastenortopedin arvioon noin kahden viikon ikään mennessä.

Vastasyntyneen lonkkien tutkiminen.Useimmissa tapauksissa vastasyntyneen lonkan löysyyden syynä on anatomialtaan normaalin lonkan nivelkapselin löystyminen loppuraskauden aikana ahtaassa kohdussa. Tällöin lonkka tukevoituu luonnostaan ensimmäisten kahden viikon aikana.

Suomessa todetaan yhdellä sadasta vastasyntyneestä synnynnäinen lonkkanivelen sijoiltaanmeno (lonkkaluksaatio). Synnynnäisessä lonkkanivelen sijoiltaanmenossa on kyse lonkkamaljakon epäkypsyydestä, jonka vuoksi reisiluun pää liukuu pois paikoiltaan. Lonkkaluksaation riski on suurempi tytöillä ja perätilatilaraskaudesta syntyvillä.

Haitarin otsikkotaso2
Oireet ja löydökset

Synnynnäinen lonkkaluksaatio on oireeton vastasyntyneellä. Hoitamattomana sijoiltaan jäänyt lonkka aiheuttaa muutamassa kuukaudessa lonkan loitonnusrajoituksen ja lapsen opittua kävelemään ontumisen.

Toteaminen

Lonkkaluksaatio todetaan tutkimalla lonkan liikelaajuuksia ja tukevuutta. Tutkimus on oikein tehtynä kivuton. Kaikki lapset, joilla epäillään lonkkien löysyyttä tai sijoiltaanmenoa, ohjataan lastenortopedin arvioon.

Lonkkamaljakon kehittymistä voidaan tarvittaessa seurata ultraäänitutkimuksin. Kävelemään oppineen lapsen reisiluun päiden ja lonkkamaljojen normaali muoto voidaan varmistaa lantion röntgenkuvauksella.

Hoito ja itsehoito

Jatkohoidosta päätetään lonkkien tutkimuksen perusteella. Mikäli kahden viikon iässä tehdyssä lonkkien tutkimuksessa todetaan lonkkien löysyyttä ja liukumista pois lonkkamaljakosta, asetetaan vauvalle lonkkia tukevat Von Rosenin lasta tai Pavlikin valjaat. Hoitona voi tapauskohtaisesti olla myös seuranta. Tavoitteena on mahdollistaa lonkkamaljakon normaali kehitys. Hoito on yleensä 6 viikon mittainen ja vauvan lonkkia seurataan säännöllisesti tarkastuskäynneillä. Ajoissa aloitettu lonkkaluksaation hoito ei viivästytä lapsen kävelemään oppimista eikä lonkkiin yleensä jää rakenteellista poikkeavuutta. Hoito pitenee, mikäli sitä ei päästä aloittamaan ajoissa.

Raskauden alkuvaiheessa kehittynyt lonkkaluksaatio on erittäin harvinainen. Näissä tapauksissa lonkkaa ei saada paikoilleen ilman leikkaushoitoa. Leikkaushoito ajoitetaan tyypillisesti noin yhden vuoden ikään. Leikkauksessa lonkkanivel avataan, reisiluuta lyhennetään ja reisiluun nuppiosa suunnataan paremmin kohti lonkkamaljakkoa.

Von Rosenin lasta

Lääkäri asettaa lonkkalastan paljasta ihoa vasten. Vaatteet puetaan lastan päälle (kuvassa). Lastaa pidetään jatkuvasti. Näin varmistetaan, että lonkat pysyvät hyvässä asennossa koko hoidon ajan. Ensimmäinen tarkastus ja tarvittaessa lastan vaihto isompaan tapahtuu poliklinikalla kolmen viikon kuluttua hoidon aloituksesta. Lastahoito kestää yleensä noin 6 viikkoa.

Pavlikin valjaat

Pavlikin valjaat puetaan sisävaatteiden päälle (kuvassa). Valjaita käytetään 23 tuntia vuorokaudessa kunnes lonkkamaljakoiden muoto on todettu ultraäänitutkimuksella normaaliksi. Lääkäri sovittaa vauvalle oikean kokoiset valjaat ja ohjaa valjaiden pukemisen poliklinikkakäynnin yhteydessä. Valjaat saavat olla pois päältä vauvan pesujen ja vaipan vaihdon ajan sekä pidettäessä lasta kantoliinassa tai kantorepussa. Valjaat kestävät käsinpesun. Pavlikin valjaat eivät estä turvaistuimen käyttöä autossa.

Ortopedia; lonkka; lapsi

Kyllä

Päivitetty  1.2.2023