Afasia aivoveren​​​kiertohäiriön seurauksena

Tyypillisin afasian ilmaantumistapa on aivoverenkierohäiriö, eli aivoinfarkti tai aivoverenvuoto.

Afasiaa aiheuttavan aivojen vaurion sijainti on tyypillisesti vasemmalla puolella aivoja ohimolohkossa. Myös vaurio aivojen oikeassa puoliskossa saattaa aiheuttaa kielellisiä vaikeuksia. Aivoverenkiertohäiriöön liittyvät afasiaoireistot jaotellaan karkeasti kahteen luokkaan: sujuviin ja sujumattomiin afasioihin.

Sujuva afasia

Sujuvassa afasiassa puhe saattaa olla vuolasta, mutta epäjohdonmukaista ja siinä usein esiintyy vääriä sanoja. Vaikeimmillaan puhe voi koostua lähes yksinomaan tunnistamattomista sanoista, eli jargonista. Tällöin puhe saattaa muistuttaa pintapuolisilta piirteiltään henkilön omaa kieltä, mutta tarkemmin kuunneltaessa voidaan huomata sanojen olevan tunnistamattomia. Potilas saattaa tiedostaa huonosti puheentuoton vaikeutensa ja tympääntyä ympäröivien ihmisten pyytäessä toistoa. Sujuvissa afasioissa potilaan kyky ymmärtää muiden ihmisten puhetta on myös tyypillisesti alentunut. Yleisin sujuva afasiamuoto on nimeltään Wernicken afasia.

Sujumaton afasia

Sujumattomassa afasiassa henkilön on vaikea saada tuotettua puhetta. Puheentuotto on hidasta ja siinä on epäröintiä ja taukoja. Henkilö saattaa tuottaa tavoittelemaansa sanaa muistuttavia sanoja. Lauseet tökkivät tai jäävät kesken kadonnutta sanaa miettiessä. Puhe saattaa olla kieliopillisesti vääristynyttä. Puheen korvaaminen kirjoittamalla on vaikeaa. Yleisin sujumaton afasiamuoto on Brocan afasia.

Päivitetty  9.5.2019

Kyllä