Aivokasvain tai etäispesäke aiheuttaa ympäröivään aivokudokseen turvotusta. Turvotus aiheuttaa usein neurologisia oireita, häiritsemällä hermosolujen normaalia toimintaa. Turvotuksen aiheuttamat oireet riippuvat sen sijainnista sekä määrästä. Neurokirurgiset toimenpiteet, sädehoito sekä solunsalpaajahoito myötävaikuttavat joskus turvotuksen syntyyn.
Aivokasvaimen aiheuttamaan turvotukseen on käytetty kortisonihoitoa jo vuosikymmeniä. Lääkityksen tarkoituksena on helpottaa potilaan kokemia neurologisia oireita sekä laskea kasvaimen aiheuttamaa turvotusta. Jos potilaalla on diagnoosivaiheessa turvotuksen aiheuttamia oireita, aloitetaan kortisonihoito välittömästi. Hoitoa jatketaan yleensä koepalan tai kasvaimen poiston jälkeen, jolla estetään leikkauksen jälkeistä turvotusta. Myös sädehoidon aikana kortisonihoitoa jatketaan estämään hoidosta aiheutuvaa turvotusta.
Yleisimmin käytetty kortisoni
Deksametasoni on yleisimmin käytetty kortisoni. Kerran vuorokaudessa annosteltuna deksametasoni tulisi olla potilaan aamulääkkeissä kun taas annostuksen ollessa kaksi kertaa vuorokaudessa tulisi lääkitys ohjelmoida niin, että lääkkeet otetaan aamulla ja iltapäivällä. Tämä siitä syystä, että usein ilta-annostelu huonontaa potilaiden unirytmiä, mitä esiintyy lähes kaikilla aivokasvainpotilailla jo ennestään. Kortisonin kanssa käytetään vatsansuojalääkettä.
Sairaalassa kortisoni saatetaan annostella myös lihakseen tai laskimoon. Annosta pienennetään vähitellen leikkauksen jälkeen ja lopettaminen tehdään asteittain annosta vähentämällä.
Potilaan tulee hakeutua hoitoon, mikäli hänelle nousee kuume yli 38 asteeseen ilman infektion oireita, vatsa on kipeä, ulosteessa on verta, paino nousee nopeasti, suuhun kehittyy haavaumia tai katetta, virtsaamisen tarve on lisääntynyt ja janon tunne vaivaa tai potilaalla on tasapaino ongelmia ja kaatumisriski on lisääntynyt.