Aivoverenkiertohäiriön oireita ovat äkillisesti alkanut
suupielen roikkuminen
toisen käden ja/tai jalan voimattomuus tai tunnottomuus
puheen puuromaisuus tai sanojen löytämisen/ymmärtämisen vaikeus
näköhäiriö, esimerkiksi kahtena näkeminen tai toispuoleinen sokeus
huimaus/tasapainohäiriö ja kävelyvaikeus.
Oireena voi olla yksi tai useampi edellä mainituista.
Aivoinfarkti voidaan estää sairaalassa annettavalla hoidolla, mutta hoito pitää aloittaa mahdollisimman nopeasti, ensi tunteina oireen alkamisen jälkeen.
Vaikka oireet menisivätkin ohi, aivoverenkiertohäiriön syy pitää selvittää nopeasti ja aloittaa ehkäisevä hoito. Näin voidaan estää aivoverenkiertohäiriön uusiutuminen.
Tunnista oireet ja toimi
Aivoinfarktin liuotushoito on aloitettava viimeistään 4,5 tunnin kuluessa oireiden ilmestymisestä. Hoidon nopea aloitus on toipumisen kannalta ratkaisevaa.
Kun havaitset yhden tai useamman seuraavista oireista alkavan äkillisesti, SOITA 112.
Pyydä henkilöä hymyilemään. Roikkuuko suupieli?
Pyydä henkilöä nostamaan kädet ylös yhtä aikaa. Onko toinen käsi heikompi? Laskeutuuko toinen käsi?
Pyydä henkilöä sanomaan yksinkertainen lause. Onko puhuminen vaikeaa?