Mielialan vaihtelut voivat kuulua taudin kulkuun ja oireisiin sopeutumiseen. Kokemus opettaa sairauden kanssa elämistä ja myös mielialan vaihteluihin voi varautua. Useimmilla rutiinien ylläpitäminen, läheisten ja ystävien kanssa oleminen ja kevyt liikkuminen nostavat alentunutta mielialaa. On hyvä muistaa, että MS-tautia sairastavan mieliala vaihtelee ympäristön tapahtumien mukaan kuten muillakin. Toisaalta MS-tautia sairastavien tiedetään sairastuvan keskimäärin muita useammin masennukseen. Joskus mielialaan vaikuttavista lääkkeistä voi olla apua. Masennus on sairaus, joka usein heikentää toimintakykyä. Mielialan ongelmien jatkuessa pitkään tai ajatusten kääntyessä itsetuhoisiksi on syytä hakea apua.
MS-tauti voi tuntua arvaamattomalta ja hallitsemattomalta, ja joskus voi tuntua sairauden täyttävän elämän sisällön kokonaan. Sairauteen ei liity vakavia mielenterveyden häiriöitä. Sitä vastoin mielialan painuminen eli tilannesidonnainen masennus on tavallista. Mielialan vaihtelut kuuluvat taudin kulkuun ja sopeutumisprosessiin. Useimmilla rutiinien ylläpitäminen, läheisten ja ystävien kanssa oleminen ja liikunta nostavat alentunutta mielialaa. Vastaavassa tilanteessa olevien kohtaaminen eli vertaistuki on hyödyksi tilanteen hallitsemisen kannalta. Joskus mielialaan vaikuttavista lääkkeistä voi myös olla apua.