Neuropsykologisella tutkimuksella kartoitetaan henkilön tiedonkäsittelyn toimintoja (eli kognitiivisia toimintoja), arvioidaan tunnesäätelyä ja käyttäytymistä. Tiedonkäsittelyn häiriöt ilmenevät tavallisimmin muistin, uuden oppimisen ja keskittymiskyvyn eri toiminnoissa. Neuropsykologi tutkii toimintakyvyn häiriöiden luonnetta ja vaikeusastetta sekä selvittää hyvin toimivia osa-alueita.
Neuropsykologinen tutkimus perustuu arvioitavan henkilön taustatietoihin, haastatteluun, havainnointiin ja erilaisten kysely- ja testimenetelmien pohjalta saatuihin tutkimustuloksiin. Taustatiedoista tärkeitä ovat ainakin tutkittavan ikä, koulutus- ja työhistoria, aikaisemmat neurologiset sairaudet ja vammat sekä yleinen terveydentila. Tarpeen mukaan haastatellaan myös läheisiä, mikä on tärkeää etenkin lasten tutkimisessa ja iäkkäämpien arvioissa.
Tutkimuksen tekijältä edellytetään neuropsykologian erikoistumiskoulutusta tai riittävää kokemusta neuropsykologiasta.
Milloin tarvitaan neuropsykologinen tutkimus?
Neuropsykologista tutkimusta käytetään osana aivosairauksien ja kehityksellisten ongelmien diagnosointia ja henkilön toimintakyvyn arviointia. Diagnostinen tutkimus voi tulla kyseeseen vaikkapa muistioireiden tai oppimisvaikeuksien selvittelyssä. Toimintakyvyn tutkimus on tarpeen arvioitaessa henkilön työ- tai opiskelukykyä, autolla ajamisen turvallisuutta, itsenäisen arkitoiminnan edellytyksiä, oikeudellista toimintakykyä tai neuropsykologisen kuntoutuksen tarvetta.
Suppea vai laaja tutkimus?
Laajuudeltaan rajattu suppea neuropsykologinen tutkimus voi tulla kyseeseen sairauden akuutissa vaiheessa vuodeosastoilla esimerkiksi aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Tällöin tarvitaan lyhyt arvio kotiutuksen turvallisuudesta, kuntoutuksen tarpeesta tai muista neuropsykologisista jatkotoimista. Muissa tilanteissa, kuten työkyvyn arvioinnissa, tehdään aina kattavampi neuropsykologinen tutkimus.