Kirjoittamisen häiriöt

Kirjoittamisen ja lukemisen vaikeuksia voi esiintyä yhdessä tai erikseen. Kirjoittamisen vaikeus voi liittyä motoriikan ongelmiin, mutta kyseessä voi myös olla kielellisen tiedonkäsittelyn häiriö.

Aivojen vaurion seurauksena syntyneestä kielellisestä häiriöstä käytetään yleisesti nimitystä afasia. Afasiassa puheen tuottaminen ja ymmärtäminen on vaikeutunut, mikä näkyy tavallisesti myös kirjoittamisen vaikeuksina. Kirjoitusvaikeus (agrafia) voi tulla esille jo yksittäisten kirjainten kohdalla tai sanoissa.

Kirjoittamisen ongelmat voivat liittyä myös näönvaraisen havainnoinnin häiriöihin, toispuoleiseen huomiotta jäämisen häiriöön tai tarkkaavuusvaikeuksiin. Kirjoittaminen kielellisenä ja motorisena taitona onnistuu, mutta on selvästi virhealtista. Kun perushäiriö on toiminnanohjauksen alueella, tavallinen virhe on saman kirjaimen (joskus sanankin) tahaton toistaminen.

Kirjoittamisessa voi olla myös motorisia vaikeuksia. Halvaus voi ehkäistä käden käytön kokonaan. Tahdonalaisten liikkeiden häiriöissä eli apraksioissa kynän jälki muuttuu ja tekstistä tulee epäselvää. Tavallisimmin yliopitut taidot, kuten nimikirjoitus, säilyvät paremmin. Sen sijaan spontaani kirjoitus ja kopioiminen voivat olla työläitä.

 

Kyllä

Päivitetty  12.3.2021