Toimintakyvyn muutokset

Toimintakyky voi aivotoimintojen häiriöiden vuoksi muuttua äkillisesti tai hitaasti edeten. Äkillisissä aivosairauksissa toipuminen käynnistyy usein nopeasti ja alussa edistyy harppauksin. 

Aivosairaudet ja päähän kohdistuvat tapaturmat aiheuttavat äkillisiä toimintakyvyn muutoksia, joista osa saattaa jäädä pysyviksi. Etenevissä aivosairauksissa muutokset hiipivät toimintakykyyn vähitellen. Osa aivotoiminnan häiriöistä ja näiden aihettamista neuropsykologisista oireista näkyy selvästi päivittäisessä elämässä, osa selviää vasta tarkemmissa tutkimuksissa. Lievemmät neuropsykologiset oireet haittaavat ehkä vain monimutkaisempaa tiedonkäsittelyä, jota tarvitaan eri työtehtävissä.

Neuropsykologiset oireet voivat olla muille ihmisille näkymättömiä. Oireet näkyvät vain, kun ne hankaloittavat päivittäistä toimintaa tai kanssakäymistä muiden kanssa.

On hyvä tietää, että koetut tiedonkäsittelyn vaikeudet ja toimintakyvyn lasku eivät aina liity aivosairauksiin tai -vammoihin. Tavallisinta on unen puutteeseen liittyvä keskittymisen vaikeus ja tiedonkäsittelyn takkuilu. Myös muut yleiseen hyvinvointiin ja aivojen toimintaan vaikuttavat tilat kuten stressi, masennus tai päihteiden käyttö voivat aiheuttaa häiriöitä tiedonkäsittelyyn ja sen tehokkuuteen.

Toimintakyvyn muutosten arviointi

Neuropsykologisia oireita, niiden syitä ja vaikutuksia toimintakykyyn voidaan selvittää neuropsykologisella tutkimuksella. Oireet voivat muuttaa henkilön kognitiivista, psyykkistä ja sosiaalista toimintakykyä. Puheen ja kielen toimintahäiriöitä tutkii tarkemmin puheterapeutti.

toimintakyky; neuropsykologia; neuropsykologinen kuntoutus

Päivitetty  7.5.2021