Aivotoiminnan-häiriö

Aivotoiminnan häiriö voi kehittyä hiljalleen aivosairauden myötä tai äkillisesti sairauden tai tapaturman seurauksena.


Äkillisillä aivotoiminnan häiriöillä tarkoitetaan sekä nopeasti alkavia neurologisia sairauksia (esim. aivoverenkiertohäiriö) tai tapaturman seurauksena tapahtuvaa aivojen vaurioitumista (esim. traumaattinen aivovamma). Osa aivosairauksista kehittyy p​ikkuhiljaa, ja aikaa sopeutumiseen ja asian käsittelyyn on silloin enemmän.

Aivovaurioalueen sijainnista ja laajuudesta riippuen häiriö voi tuottaa pysyviä tai ohimeneviä kehon halvausoireita, tuntopuutoksia, kielellisiä häiriöitä sekä muita neuropsykologisia oireita. Aivotoiminnan häiriön seuraukset ovat aina yksilölliset. Usein tarvitaan aikaa ennen kuin selviää, millaisia muutoksia toimintakykyyn pysyvästi jää – jos jää.

Aivotoiminnan häiriö voi vaikuttaa monin tavoin sairastuneen fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen toimintaan. Hoidon ja kuntoutuksen yhteydessä arvioidaan muun muassa sairastuneen mahdollisuuksia palata työelämään tai opintoihin sekä selviytyä liikenteessä turvallisesti. Jos esimerkiksi työkyvyssä tai ajoneuvon turvallisessa hallinnassa todetaan heikentymistä, arki ja tulevaisuuden suunnitelmat saattavat muuttua huomattavastikin.

Edellinen sivu Seuraava sivu
 

 

Päivitetty