Aivovaltimopullistuman suonensisäinen hoito

Aivovaltimopullistuma voidaan hoitaa suonensisäisesti eli endovaskulaarisesti ranne- tai reisivaltimon kautta.

Endovaskulaarisessa eli suonensisäisessä hoidossa aneurysma täytetään pienillä platinakoileilla eli -langoilla, jotka näin täyttävät pullistuman, ja se ei enää täyty verellä. Tätä toimenpidettä kutsutaan koilaukseksi tai embolisaatioksi. Suonensisäisen hoidon toteuttaa suonensisäisiin toimenpiteisiin erikoistunut radiologi tai neurokirurgi.

Suonensisäinen hoito toteutetaan ranne- tai reisivaltimon kautta, eli nivuseen tai ranteeeseen tehtävän pistoreitin kautta. Koilauksen lisäksi viime aikoina ovat yleistyneet muutkin suonensisäiset tekniikan kuten esimerkiksi erilaiset stenttihoidot. Stentti on suonen sisälle asetettava metalliverkko, ja samanlaisia stenttihoitoja käytetään mm. sydänvaltimoiden hoidoissa. Tavoite on sama tekniikasta huolimatta, eli aivovaltimopullistuman täydellinen sulkeminen eli eristäminen normaalista verenkierrosta. Endovaskulaarinen hoito on potilaalle usein leikkaushoitoa kevyempi hoitoratkaisu. Toisaalta endovaskulaariseen hoitoon liittyy leikkaushoitoa suurempi todennäköisyys, että aneurysmaa ei saada 100%:sti suljettua.

Edellinen sivu Seuraava sivu
 

Päivitetty  1.2.2021