Sydänsairauksien oireet

Helposti väsyminen, tavallista tiheämpi hengitys ja normaalia suurempi hikoilu voivat olla merkkejä sydänsairaudesta. Oireet riippuvat sydänsairaudesta ja lapsen iästä. 

Sydänlihassairaudet ja monet sydämen rakenneviat voivat aiheuttaa sydämen vajaatoimintaa. Oikovirtausvioista (esimerkiksi iso kammioväliseinäaukko) aiheutuvassa sydämen vajaatoiminnassa ensimmäinen oire on suorituskyvyn heikkeneminen rasituksessa. Vakavimmassa muodossa oireita tulee myös levossa.

Imeväinen voi rasittua syödessä ja kasvu voi siten hidastua. Hengitys voi olla normaalia tiheämpää ja työläämpää, mikä kuluttaa energiaa. Yhdistettynä vähentyneeseen energian saantiin tämäkin hidastaa kasvua. Toinen tavallinen oire on normaalia suurempi hikoilu, jota esiintyy esimerkiksi syödessä. Leikki-ikäinen ei jaksa aina leikkiä ikätovereiden tavoin. Kouluikäiset väsyvät liikunnassa joko aikaisempaan tai ikätasoonsa verrattuna enemmän.

Rytmihäiriöt voivat olla itsenäisiä sairauksia, mutta niitä liittyy myös leikkauksella korjattuihin sydänvikoihin ja joihinkin sydänlihassairauksiin. Tällaisia rytmihäiriöitä voivat olla muun muassa harva- ja tiheälyöntisyys. Yksittäiset lisälyöntituntemukset ovat useimmiten viattomia.

Tajunnan menetykseen on monia syitä. Pyörtyminen äkillisesti pystyyn noustessa tai pitkään paikallaan seisoessa on yleistä varsinkin murrosiässä. Rasituksen aikainen, uimiseen, tykytykseen tai kovaan ääneen liittyvä tajunnan menetys voi olla sydänperäistä ja edellyttää näin ollen lisätutkimuksia.

Lapset valittavat harvoin rintakipua. Heillä rintakipu on erittäin harvoin sydänperäinen oire. Nuoret saattavat tuntea rintakipua liikunnan yhteydessä, ja useimmiten pistävä, ohimenevä rinnassa tuntuva kipu on viaton ilmiö. On kuitenkin sydänsairauksia, jossa rintakipu on vakavan sydänsairauden oire. Jos sydänsairaus on tiedossa, rintakipuoireen mahdollisuudesta ja sen hoidosta kerrotaan sydänlääkärin vastaanotolla.​


Edellinen sivuSeuraava sivu