Mikäli synnyttäjä ei täysimetä, raskauden mahdollisuus kasvaa varsin nopeasti synnytyksen jälkeen (jopa kolmen viikon kuluttua), joten ehkäisyvaihtoehdoista keskusteleminen on monesti luontevaa jälkitarkastuksen yhteydessä. Täysimetys suojaa uudelta raskaudelta varsin hyvin 6kk ajan, edellyttäen, että imetysväli on alle 4h myös yöaikaan, eikä kuukautisvuotoa tule. Kaikille ehkäisyn aloittaminen synnytyksen jälkeen ei kuitenkaan ole tarpeellista tai ajankohtaista. Lapsivuodeajan ehkäisyyn liittyy monesti epätietoisuutta, ja asiasta on hyvä tällöin keskustella neuvolassa. Uuden raskauden pelko voi myös vähentää merkittävästi seksuaalista halukkuutta. Jos yhdyntöjä on ennen jälkitarkastusta, kondomi yhdistettynä liukuvoiteeseen ja huolelliseen käyttöön on hyvä ehkäisymenetelmä. Jos toiveena on hormonaalisen ehkäisyn aloittaminen, vaihtoehtoja ovat progestiinia sisältävät ehkäisytabletit eli minipillerit, ehkäisykapselit ja kierukka. Kierukka ja kapselit voidaan asettaa jo jälkitarkastuksessa. Minipillerit voi aloittaa heti tarkastuksen jälkeen. Imettämättömälle voidaan aloittaa myös yhdistelmäehkäisyvalmiste, kunhan synnytyksestä on kulunut vähintään 3kk.
Ehkäisy lapsivuodeaikana
Sopiva ehkäisymenetelmä suunnitellaan jälkitarkastuksen yhteydessä.
Päivitetty 13.11.2020