Kohtukuoleman tärkein yksittäinen syy on kohdunsisäinen hapenpuute, joka voi olla nopeasti alkanut tai pitkäaikainen. Tiettyihin sikiön synnynnäisiin poikkeavuuksiin, kuten hermostoputken sulkeutumishäiriöihin ja kromosomihäiriöihin (esimerkiksi 13- ja 18-trisomiat), liittyy kohonnut kohtukuoleman riski. Infektiot (virus- ja bakteeri-infektiot kuten HIV, hepatiitit, kuppa, malaria, sytomegalovirusinfektio, toksoplasmoosi, parvovirus, influenssa ja tuberkuloosi) on liitetty kohtukuolemaan. Syynä voivat olla myös istukkaperäiset syyt (istukan ennenaikainen irtoaminen), napanuorakomplikaatiot, kuten napanuorasolmu, tai äidin tukostaipumus. Vain noin joka kymmenes kohtukuolema aiheutuu sikiön kehitysvammasta. Huolellisesta selvittelystä huolimatta kohtukuolemalle ei välttämättä löydy aina selitystä.
Kohtukuoleman riskitekijöitä ovat odottajan ikä (kirjallisuudessa yli 35 vuotta), tupakointi, ylipaino ja yliaikainen raskaus (yli 42 raskausviikkoa). Myös raskausmyrkytykseen eli pre-eklampsiaan, raskautta edeltävään diabetekseen ja kohonneeseen verenpaineeseen liittyy kohonnut kohtukuoleman riski. Poikasikiöillä on kirjallisuudessa todettu olevan noin 10 prosenttia suurempi kohtukuoleman riski kuin tyttösikiöillä, mutta syytä tähän ei tiedetä.
Diagnoosi
Kohtukuolemaa ei voida ennustaa. Sikiön liikkeiden väheneminen voi viitata sikiön voinnin heikkenemiseen. Sikiön liikkeiden loppuminen on merkki kohtukuolemasta. Joskus liikkeiden loppumisen yhteydessä voi esiintyä samanaikaisesti ennenaikaisia supistuksia tai niukkaa verenvuotoa. Neuvolassa voi herätä ilman oireitakin epäily kohtukuolemasta, jos sydänääniä ei kuulla niin sanotulla doppler-laitteella. Kohtukuolema todetaan ja varmistetaan ultraäänitutkimuksella, jossa ei nähdä sikiön sydämen lyöntejä. Synnytyksen aikana tapahtuvassa kuolemassa merkkinä on sydänäänten loppuminen.