Siirry sivun sisältöön

Rokote HPV-infektioiden ehkäisyyn

HPV-infektioiden ehkäisyyn on olemassa rokote, joka pyrkii antamaan keinotekoisen immuniteetin papilloomaviruksia vastaan.

Vaikka papilloomavirusten aiheuttamille infektioille ei toistaiseksi ole olemassa lääkehoitoa, on niitä vastaan kehitetty toimiva rokote. Tämänhetkisen tiedon mukaan rokotteen antama suoja on todennäköisesti pitkäaikainen eli useita kymmeniä vuosia tai jopa elinikäinen.

Rokotteen tarkoituksena on saada aikaan keinotekoinen immuniteetti tiettyjä papilloomaviruksia vastaan ja ehkäistä siten HPV-infektioita ja niiden aiheuttamien kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnyttimien syövän esiasteiden syntyä. Todennäköisesti rokote ehkäisee myös peräaukon, peniksen sekä pään- ja kaulanalueen HPV-syntyisiä syöpiä.

Rokote suojaa parhaiten silloin, kun sukupuolielämää ei ole vielä aloitettu. Rokotteen voi kuitenkin ottaa myös myöhäisemmällä iällä, joskin siitä ei ole siinä vaiheessa välttämättä enää hyötyä, sillä rokote ei suojaa jo saaduilta tartunnoilta. Rokote ei suojaa kaikkia virustyyppejä vastaan, tämän vuoksi täytyy käydä myös irtosolunäytteissä. Olet saattanut myös altistua virustartunnalle jo ennen rokotteen saamista. Erityisesti joukkotarkastusnäytteissä kannattaa käydä aina kun saat kutsun. On lisäksi hyvä muistaa, että HPV-rokote ei suojaa muilta sukupuoliteitse tarttuvilta taudeilta.

Rokotusohjelman ulkopuolelle jäävät tarvitsevat lääkäriltä reseptin ja ostavat rokotteen itse apteekista. Rokotteen saaminen ei edellytä edeltävästi gynekologista tutkimusta, irtosolunäytettä tai HPV-testin ottamista.

Ennaltaehkäisevät rokotteet

Cervarix

Suomessa yleiseen rokotusohjelmaan otettu rokote, joka annetaan ilmaiseksi kaikille 11–12-vuotiaille tytöille kolmena annoksena puolen vuoden aikana. Tämä rokote suojaa niiltä HPV-tyypeiltä, joiden on todettu olevan osallisena suurimpaan osaan syöpätapauksista (HPV-16 ja HPV-18). Tulevaisuudessa myös pojat saatetaan ottaa mukaan rokotusohjelmaan, sillä poikien rokottaminen suojaa myös tyttöjä HPV-tartunnalta.

Gardasil

Tässä omakustanteisesti saatavassa rokotteessa on virustyyppien 16 ja 18 lisäksi matalan riskin tyypit 6 ja 11, jotka aiheuttavat tyypillisesti ulkoisia syyliä.

Hoitavat rokotteet

Tutkimuskäytössä on myös hoitavia rokotteita, joita voidaan antaa HPV-tulehduksen saaneille esimerkiksi sähkösilmukkahoitojen jälkeen. Näitä ei ole vielä myynnissä.

Päivitetty 21.10.2020