Vulvodynian luonnollinen taudinkulku tunnetaan huonosti, mutta on arvioitu, että se paranee itsestään noin joka kolmannella. Hoitojen tuloksena 50–90 prosenttia paranee joko täysin tai oireet lievittyvät siten, että esimerkiksi nautinnollinen seksuaalielämä on mahdollista.

​Vulvodynia jaetaan karkeasti kahteen alatyyppiin, kosketusarkuutta aiheuttavaan vulvan vestibuliittisyndroomaan (VVS) ja hermokipuna oireilevaan dysesteettiseen vulvodyniaan. Molemmista alatyypeistä käytetään useita eri nimiä, ja joskus vulvodynia voi olla yhdistelmä eri muodoista.

Vulvan vestibuliittisyndrooma

Vulvan vestibuliittisyndrooma eli paikallinen provosoituva vulvodynia (lyhenne VVS, myös vestibulodynia) on yleensä nuorten naisten (20–40-vuotiaiden) tauti. VVS:ssa voidaan todeta selvät kosketuksesta aktivoituvat kipupisteet emättimen eteisessä (vestibulum). Kipu tai kirvely ilmaantuu yritettäessä työntää jotakin emättimeen (penis, tamponi, sormi, gynekologinen tutkimusspekula). Kipureaktio on kosketuksen voimaan nähden suhteettoman voimakas (allodynia). Limakalvoilla voi olla lievää punoitusta, mutta yleensä kipukohtia ei voi silmin muusta limakalvosta erottaa. Vulvan vestibuliittisyndroomaan liittyy usein psyykkistä oireilua, mutta sen ajatellaan olevan pikemmin seuraus taudista kuin taudin taustatekijä. Muu gynekologinen terveydentila ei VVS-potilailla poikkea muusta väestöstä.

Dysesteettinen vulvod​ynia

Dysesteettisella vulvodynia (essentielli vulvodynia, neuropaattinen vulvodynia, pudendaalineuralgia)​ on yleensä hieman vanhempien naisten tauti. Siinä kipu on hermokipua eli neuropaattista kipua. Selviä kipupisteitä ei voida havaita, ja tyypillinen oire on jatkuva, vaikeasti paikannettavissa oleva kipu häpyhermon (nervus pudendalis) hermottamalla alueella emättimen ja välilihan seudulla. Kipu voi säteillä myös virtsateihin, peräaukkoon, pakaroihin, reisiin ja ristiselkään. Yhdyntä ei välttämättä pahenna kipua, vaan sen sijaan kipu pahenee yleensä iltaa kohden ja pitkään istuessa. Dysesteettisen vulvodynian hoito perustuu hermokipulääkkeisiin.

Itsehoito

• Kaikki limakalvoja ärsyttävä tulisi karsia: pesu pelkällä vedellä, ei saippuaa, ei hajusteita, ei pikkuhousunsuojia, ei keinokuituisia tai kiristäviä alusvaatteita (ei stringejä), ei liian tiukkoja housuja.
• Malttia ihokarvojen poistoon, poisto häpyhuulten alueelta voi lisätä vulvodyniaa ja myös infektioriskiä.
• Ilmakylvyt hoitavat limakalvoja ja tästä syystä suositellaan nukkumista ilman pikkuhousuja.
• Riittävä juominen päivän mittaan (vähintään 1,5 litraa), jotta virtsa ei väkevöidy liikaa ja ärsytä limakalvoja.
• Kuivien limakalvojen paikallishoito
• Liukuvoiteen käyttö aina yhdynnässä
• Omatoiminen lantionpohjan lihasten harjoittelu yhdistettynä lihasten tietoisen rentouttamisen opetteluun
• Kivun paikallinen omahoito: jääpalat, lämmin suihku (HUOM! Liiallinen suihkuttaminen useita kertoja päivässä kuivattaa ihoa ja limakalvoja).
• Ennen yhdyntää voi limakalvoille laittaa ilman reseptiä apteekista saatavaa puudutegeeliä.
• Yhdyntää ei pidä harrastaa 6-​9 kuukauteen, jos oireet ovat hyvin voimakkaita.
• Jotkut potilaat ovat saaneet avun akupunktiosta, vyöhyketerapiasta tai ruokavaliohoidosta (runsaskuituinen, liian sokerin ja huonojen hiilihydraattien välttäminen), mutta tieteellistä näyttöä näistä ei ole.

Milloin yhteys lääkäriin?

Lääkärin vastaanotolle on syytä hakeutua, mikäli itsehoito ei auta.

Vulvodynia, ulkosynnyttimien kipuoireyhtymä - opas potilaalle ja hänen kumppanilleen (PDF)

Lue lisää:

Vulvodynia (Terveyskirjasto)

Edellinen sivuOsion etusivulle

 

​