Raskauden viipyminen voi tuntua hyvin raskaalta ja toivottomaltakin. Omaan hedelmällisyyteensä pystyy kuitenkin vaikuttamaan vain rajallisesti. On hyvä pyrkiä normaalipainoon ja terveellisiin elintapoihin. Raskaaksi tulemisen vaikeudet lisääntyvät iän myötä, endometrioosipotilailla usein jo muita naisia varhaisemmin.
Munasarjassa kasvava endometrioosi voi heikentää munasarjojen toimintaa ja lyhentää naisen hedelmällistä aikaa. Endometrioosi saattaa aiheuttaa vatsaonteloon kiinnikkeitä, jotka vaikeuttavat munanjohdinten toimintaa. Lisäksi endometrioosilla voi olla haitallista vaikutusta kohdun limakalvon toimintaan.
Hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen voi pahentaa endometrioosikipuja tuoden haasteita ja paineita myös spontaanin raskauden yrittämiseen. Kuitenkin suuri osa endometrioosia sairastavista naisista tulee raskaaksi ilman ongelmia.