Raskaudenaikaisen kohonneen verenpaineen hoito

Kohonnutta verenpainetta hoidetaan tarvittaessa lääkityksellä.

Jos neuvolakäynneillä todetaan toistetuissa mittauksissa kohonnut verenpaine, terveydenhoitaja tai neuvolalääkäri tekee lähetteen äitiyspoliklinikalle. Äitiyspoliklinikalla arvioidaan lääkityksen tarve, ohjelmoidaan sen aloitus ja tarkistetaan sikiön vointi.

Verenpainelääkitys aloitetaan raskauden aikana, mikäli verenpaine on toistetusti selvästi yli viiterajojen. Aloittamisrajana voidaan pitää tasoa 150/100 mmHg kodin ulkopuolisissa mittauksissa. Kotimittausraja on hieman alempi: 145/95 mmHg. Tason ylityksellä tarkoitetaan, että ainakin kolme perättäistä mittausta, joiden väli on vähintään pari tuntia, ylittää rajan systolisen ja/tai diastolisen paineen osalta. Tarvittaessa lääkitys aloitetaan jo matalammilla arvoilla, jos äidillä on jokin verisuonten toimintaan vaikuttava perussairaus, kuten diabetes tai krooninen munuaistauti. Lääkityksen aloittaminen riippuu myös alkuraskauden verenpainetasosta. Verenpaineen tavoitetaso on yleensä alle 140/90 mmHg. Lääkityksenä käytetään tavallisesti alfa-beetasalpaajaa (labetaloli), kalsiumsalpaajaa (nifedipiini) tai beetasalpaajaa (metoprololi), jotka ovat raskauden aikana turvallisia. Lääkitys lopetetaan asteittain synnytyksen jälkeen joko jo heti synnytyssairaalassa tai myöhemmin neuvolassa. Lääkityksen lopettamisesta annetaan ohjeet synnytyksen jälkeen kotiutuessa.

Jos potilaalla on vaikea verenpainetauti, äitiysneuvolasta tehdään lähete äitiyspoliklinikalle heti alkuraskaudessa ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä. Tietyt verenpainelääkkeet, kuten ACE-estäjät ja AT-salpaajat, ovat sikiölle haitallisia, ja ne tulisikin vaihtaa sopivammiksi jo raskauden suunnitteluvaiheessa. Tämä tapahtuu joko hoitavan lääkärin toimesta tai äitiyspoliklinikan konsultaation kautta.

 

Kyllä

Päivitetty  29.10.2020