Suonenveto raskauden aikana

Suonenvedot ovat yleisiä raskauden aikana. Niitä esiintyy yleensä ensimmäisen kolmanneksen aikana, mutta myös myöhemmin raskauden edetessä.

Suonenveto eli lihaskramppi on tahdosta riippumaton, kivulias ja pitkäkestoinen lihassupistus säären tai jalkaterän alueella. Suonenvetoja esiintyy useimmiten öisin ja herätessä. Suonenveto-oire on tavallisesti hyvänlaatuinen eikä vaadi lisätutkimuksia.

Suonenvedon ensiavuksi voi kokeilla jännittyneen lihaksen passiivista venytystä tai hierontaa. Voimakkaan suonenvedon jälkeen lihas voi olla arka tuntikausia, mutta palautuu sitten normaaliksi. Magnesiumista ei ole osoitettu olevan hyötyä raskaudenaikaisen suonenvedon hoidossa. Nestetasapainosta huolehtiminen saattaa vähentää suonenvetojen esiintymistä.

Milloin yhteys lääkäriin?

Jos pohkeessa tai säären alueella esiintyy jatkuvaa kipua ja turvotusta, on oire syytä arvioida neuvolassa.

 

Kyllä

Päivitetty