Kokeen onnistumisen kannalta on tärkeää, että koetta edeltävänä päivänä syödään ja juodaan normaalisti ja siihen asti, kunnes paasto alkaa. Paasto eli ravinnotta olo aloitetaan 10–14 tuntia ennen sokerirasituskoetta ja sitä jatketaan kokeen loppumiseen saakka. Koko paaston ajan tulee olla täysin ravinnotta. Paaston aikana saa nauttia vettä, mutta virvoitusjuomien, makeisten, pastillien, purukumin, kahvin, teen ja kaikkien alkoholipitoisten juomien nauttiminen on kiellettyä. Myös tupakointi on kielletty. Hikoilua aiheuttavaa fyysistä rasitusta tulee välttää koetta edeltävänä päivänä. Koetta ennen voi aamulla ottaa välttämättömät lääkkeet.
Tutkimus aloitetaan aamulla klo 7–9. Ensin otetaan verikoe (0-näyte), jonka jälkeen odottaja juo viiden minuutin kuluessa 300 millilitraa vettä, johon on liotettu 75 grammaa glukoosia. Odottaja jää odottamaan odotustilaan, ja hänet pyydetään verikokeisiin uudestaan 1 ja 2 tunnin kuluttua (1h ja 2h näytteet). Kokeeseen tulee varata riittävästi aikaa.
Sokerirasituskokeen poikkeavat raja-arvot raskausaikana ovat paastoarvo 5,3 mmol/l, ensimmäisen tunnin arvo 10,0 mmol/l ja toisen tunnin arvo 8,6 mmol/l. Jos yksikin kolmesta arvosta on yhtä suuri tai korkeampi kuin raja-arvo, kyseessä on raskausdiabetes.
Käytetyistä lääkkeistä on tehtävä merkintä. Muun muassa beetasalpaajat, glukokortikoidit ja antidepressantit voivat vaikuttaa testin tulokseen. Myös mahdollisesta infektiosta ja akuutista stressistä tulisi tehdä merkintä. Testin aikana on istuttava paikallaan eikä testin aikana saa tupakoida. Vettä voi juoda tarpeen mukaan.