Raskauden aikaiset suonikohjut

Raskauden aikana saattaa esiintyä suonikohjuja alaraajojen laskimoiden paineen kasvun ja muiden kehossa tapahtuvien muutosten vuoksi. Suonikohjujen syntyä voidaan ennaltaehkäistä.

​​​​​

Suonikohjuilla tarkoitetaan alaraajojen laskimoiden vajaatoimintaa. Suonikohjujen taustalla on niin sanottu laskimoläppien toiminnan heikkeneminen. Laskimoläpät edistävät veren paluuvirtausta sydämeen ja estävät veren takaisinvirtauksen. Kävellessä lihakset toimivat alaraajan laskimopumppuna ja edistävät veren pumppausta eteenpäin raajoissa.

Raskaushormonien vaikutuksesta verisuonet laajenevat. Raskausaikana myös alaraajojen laskimoiden paine kasvaa raskautta edeltävää aikaa suuremmaksi. Alaraajalaskimoiden seinämissä ja laskimoläpissä tapahtuvien muutosten seurauksena verisuonten läppien ympärille kasaantuu verta, jolloin muodostuu suonikohjuja. Raskausaikana kertyvä ylimääräinen paino edistää suonikohjujen muodostumista. Ylimääräisen eli muun kuin raskauteen liittyvän painonnousun estäminen ja hyvän lihaskunnon ylläpitäminen vähentää suonikohjujen syntymistä. Tukisukkien päivittäinen käyttö on tärkeää.

Joskus laajentuneita suonia voi esiintyä myös ulkosynnyttimillä ja emättimessä. Laajentuneet suonet ovat suonikohjujen tyyppisiä, turvonneita ja joskus epämiellyttäviä suonia emättimen suulla häpyhuulialueella. Ne ovat vaarattomia, eivät vaadi lisätutkimuksia ja häviävät itsekseen raskauden jälkeen.

Näin helpotat jalkojen turvotusta ja hidastat suonikohjujen syntyä

  • Käytä tukisukkia.
  • Käytä löysiä, mukavia vaatteita.
  • Istu korotetulla tuolilla.
  • Liiku säännöllisesti.
  • Ulkoile, kävele ja ui mahdollisimman paljon.
  • Älä istu tai seiso samassa paikassa pitkään. Nouse paikaltasi ja liiku säännöllisin väliajoin.
  • Liikuttele aktiivisesti jalkojasi, jos joudut istumaan esimerkiksi töissä, autossa tai teatterissa.
  • Vältä pitkään auringossa oloa, lämpö laajentaa verisuonia.
  • Älä ota kuumia kylpyjä.
  • Viilennä jalkoja iltaisin.
  • Nukkuessa hae mukava, tuettu asento.
  • Pidä jalkoja koholla iltaisin ja pyörittele nilkkoja.
 

Kyllä

Päivitetty