Siirry sivun sisältöön

Parisuhde

Parisuhde on yksi elämämme merkittävimmistä ihmissuhteista. Jos parisuhde voi hyvin, lisääntyy myös henkinen hyvinvointi, mikä heijastuu myös lähiympäristöön. Parisuhdetta kannattaa pyrkiä hoitamaan.

Parisuhteeseen kuuluu erilaisia vaiheita. Alussa on yleensä jonkinlainen rakastumisen, voimakkaan kiinnostuksen tai jopa hullaantumisen vaihe. Tässä vaiheessa kumppani nähdään yleensä vahvasti positiivisessa valossa. Rakastumista seuraa itsenäistymisvaihe, joka on mahdollinen ainoastaan sitoutuneessa suhteessa.

Itsenäistymisvaiheessa haetaan rajoja yhdessä ja erillään ololle. Tässä vaiheessa havaitaan usein, ettei kumppani ollutkaan se, joksi häntä aluksi luulimme. Viimeisenä vaiheena voidaan puhua rakkausvaiheesta. Siinä on kyse todellisen itsen ja toisen kohtaamisesta ja hyväksymisestä. Edellytys toisen rakastamiselle on, että ensin voi rakastaa omaa itseään.

Vinkkejä parisuhteeseen

  • Älä ole liian hallitseva.

  • Pidä arvossa kumppanisi asenteita, arvoja ja elämäntapaa.

  • Tue kumppanisi itsetuntoa ja omanarvontuntoa; älä ole ajattelematon. Ota kumppanisi huomioon teoilla ja sanoilla.

  • Kerro aidosti mutta ystävällisesti mitä tunnet – älä mökötä puhumattomana.

  • Ole uskollinen ja lojaali. Älä petä kumppanisi luottamusta.

  • Ole oikeudenmukainen. Älä etsi hyötyä kumppanistasi.

  • Näytä, että välität. Lisää hellyydenosoituksia keskelle arkea.

  • Hyväksy kumppanisi läheiset ihmissuhteet, ystävät, harrastukset ja kohtuullinen määrä omaa aikaa.

(Baxter 1986; teoksessa Miller ym. 2007 sekä Väestöliiton asiantuntijat)

Voit lukea lisää rakastumisen eri vaiheista ja parisuhteen hoitamisesta Väestöliiton sivuilta.