Perinteisen verensokerin mittauksen rinnalle ja tilalle on tullut verensokerin mittaaminen glukoosisensorilla. Glukoosisensorilla mitataan ihonalaisesta kudoksesta soluvälinesteen glukoosipitoisuutta tietyn jakson ajan tai jatkuvasti (kutsutaan jatkuvaksi sensoroinniksi eli Continuous Glucose Monitoring, CGM). Sensorista saatava tulos ei ole täysin yhteneväinen sormenpäästä otetun verensokerin mittauksen kanssa, mutta riittävän tarkka kuvastamaan verensokeriarvoa silloin kun verensokeri on tasainen eli esimerkiksi ennen syömistä. Siksi glukoosisensorin lukemaa voi käyttää myös ateriainsuliinin annoksen arvioimisessa.
Yksittäisen verensokerilukeman lisäksi tai sijaan kannattaa enemmän kiinnittää huomiota verensokerin muutoksen suuntaan ja nopeuteen sekä toistuviin verensokerin trendeihin eli verensokerin toistuvaan käyttäytymiseen eri aikaan vuorokaudesta.
Jatkuva sensorointi sopii periaatteessa kenelle vain diabetesta sairastavalle, joka oppii ja ymmärtää laitteen toiminnan, käytön ja rajoitukset. Käytännössä hyöty suhteessa kustannuksiin on suurin insuliinipuutoksen monipistoshoidossa ja pumppuhoidossa.