Haluatko jakaa kokemuksiasi ja ajatuksia vertaistesi kanssa? Kaipaatko rinnalla kulkijaa, ihmistä, joka ymmärtää elinikäiseen terveysongelman mukanaan tuomia huolia ja haasteita?
Vertaistuki on kertomista ja kuuntelemista - kokemustietoon perustuvaa tukea. Myös diabetesta sairastavan läheinen – esimerkiksi vanhempi tai puoliso – voi tarvita tai tarjota vertaistukea.
Kanavia vertaistuen saamiseen ja jakamiseen löytyy esimerkiksi Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten toiminnasta, tapahtumista, verkkosivuilta sekä erilaisilta kursseilta joko kasvokkain tai verkossa.
Kursseja eri elämänvaiheisiin
Omasta jaksamisesta ja diabeteksesta huolehtiminen vaatii joskus irtiottoa arjen rutiineista. Kun sen tekee yhdessä toisten samassa elämäntilanteessa olevien kanssa, saa heiltäkin uusia eväitä arjen pyörittämiseen.
Diabetesliitto, Kela ja monet kuntoutuslaitokset sekä oma hoitopaikka järjestävät erilaisia kursseja ja kuntoutusta diabetesta sairastaville. Kurssilla saa sekä hyvän tietopaketin diabeteksen nykyhoidosta että työkaluja omahoitoon vertaistuen ohella.
Diabetesliitto järjestää kaikenikäisille diabetesta sairastaville ja läheisille tarkoitettuja kursseja Tampereella ja eri puolilla Suomea. Diabeteksen hoidon ammattilaisten ohjaamien kurssien ohjelmassa on monipuolisia mahdollisuuksia kurssilaisten keskinäiseen kokemusten vaihtoon.
Kela järjestää eri kohderyhmille myös sopeutumisvalmennuskursseja useissa eri kuntoutuslaitoksissa puolilla Suomea.

