Lihavan naisen raskauteen liittyy merkittäviä terveysriskejä, jotka pienenevät laihtumisen myötä. Raskautta tulee suunnitella aikaisintaan vuosi leikkauksen jälkeen, tätä ennen on huolehdittava ehkäisystä. Raskautta tulee seurata erikoissairaanhoidossa.
Lihavuus heikentää hedelmällisyyttä ja lisää keskenmenon riskiä. Ylipainoisen naisen raskauteen liittyviä terveysriskejä ovat esimerkiksi raskausdiabetes, kohonnut riski verenpaineoireyhtymään eli pre-eklampsiaan (”raskausmyrkytys”) sekä riski sikiön rakennepoikkeavuuksiin ja vauvan ennenaikaiseen syntymään.
Lihavuuteen liittyvät hormonaaliset muutokset voivat johtaa kuukautiskierron häiriöihin ja lapsettomuusongelmiin. Ylipaino heikentää hedelmättömyyshoitojen tuloksia, ja riskiraskauksien vuoksi niitä ei suositella sairaalloisesti lihaville naisille.
Laihtumisen myötä hormonaaliset poikkeavuudet korjaantuvat, mahdollisuus tulla raskaaksi paranee ja raskauteen ja synnytykseen liittyvät riskit vähenevät. Raskauden mahdollisuus kasvaa laihtumisen myötä etenkin aiemmin lapsettomuudesta kärsineillä naisilla.
Naisen hedelmällinen aika on rajallinen, joten lihavuuden hoidon tulisi olla tehokasta. Sairaalloisen lihavilla potilailla lihavuusleikkaus yhdistettynä elämäntapamuutoksiin on tehokkain tapa saavuttaa pysyvä laihtumistulos.