Mitä jos painoni alkaa taas nousta lihavuusleikkauksen jälkeen?

On tavallista, että paino vaihtelee muutamia kiloja. Kaksi-kolme vuotta leikkauksen jälkeen painonnousu on hyvin tyypillistä.

​​
On tavallista, että paino vaihtelee muutamia kiloja.

Painonnousu saattaa herättää pettymystä ja pelkoa siitä, että paino nousee ennalleen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että pieni painonnousu ei tarkoita, että peli olisi menetetty. Takapakit kuuluvat usein muutosprosessiin, ja niistä voi oppia.

Mahalaukun kavennusleikkauksen ja mahalaukun ohitusleikkauksen jälkeen suurin painonlasku tapahtuu ensimmäisen puolen vuoden aikana. Noin puolella potilaista paino laskee vielä vuoteen saakka muutamilla kiloilla. Tämän jälkeen alkaa pari vuotta kestävä tasaantumisvaihe. Yhden saumaliitoksen mahalaukun ohitusleikkauksessa (mini-GBP) painonlasku jatkuu pidempään, noin 1,5-2 vuotta lihavuusleikkauksen jälkeen.

Mitä teen, jos paino nousee?

Painonnousuvaihe on yleensä herkimmillään noin 2-5 vuotta leikkauksesta. Jos paino on selvästi jatkuvassa noususuunnassa, on tärkeää seurata painoa sekä tarkistaa liikunta- ja ruokailutottumukset. On hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on voinut aiheuttaa painonnousun. 

Mieti esimerkiksi

  • Onko ruokarytmissäsi tai annostesi koossa tai sisällössä tapahtunut muutoksia?
  • Oletko liikkunut tarpeeksi?
  • Syötkö stressiin, ahdistukseen tai tylsyyteen?
  • Nukutko liian vähän?

Pohdi, millaisia korjausliikkeitä voisit tehdä. Jos huomaat merkkejä tunne- tai stressisyömisestä, millä muilla tavoilla kuin syömisellä voisit käsitellä tunteita? ​

Huomioi myös alkoholin käyttö, sillä se on yksi tavallinen syy painonnousuun lihavuusleikkauksen jälkeen. Pyydäthän herkästi apua tähän ongelmaan omalta terveysasemaltasi tai työterveydestä.

Jos painosi on noussut tai on noususuunnassa, pohdi voisiko taustalla olla jokin seuraavista tekijöistä:​

Alkoholi

Alkoholi on merkittävä painon uudelleen nousun syy. Jopa joka kuudes potilas käyttää liikaa alkoholia lihavuusleikkauksen jälkeisinä vuosina. Tämän ehkäisemiseksi suosittelemme, että alkoholia ei nautita lainkaan tai vain 1 annos satunnaisesti.

Napostelu

Napostelu saattaa muodostua vaivihkaa osaksi arkea. Jos huomaat painon kääntyneen nousuun, tarkastele päivittäistä ruokailua ja pohdi, onko napostelu syy painonnousuun.

Ateriarytmi

Lue lisää ateriarytmistä itsehoito-osiosta.

Liikunta

Säännöllinen hikiliikunta yhteensä noin 3 tuntia viikossa auttaa merkittävästi painonhallinnassa. Ota liikunta osaksi normaalia elämääsi.

Uni

Nukutko hyvin? Jos sinulle ei ole lihavuusleikkauksen selvittelyissä tehty uniapneatutkimuksia, saattaa olla niiden aika, etenkin jos sinulla on päiväväsymystä tai kuorsaat.​  ​Tutkimuksissa tarkistetaan ilmateiden auki pysyminen unipatjatutkimuksella. Riittävä ja hyvälaatuinen uni on avain virkeyteen ja jaksamiseen päivisin.

Mieliala

Mikäli painonnousu masentaa, olisi tärkeää ettet lohtusyö masennukseen. Koeta löytää tunteiden hoitoon muuta apua ja muita keinoja. Pyydä tähän tarvittaessa apua. 

Tiedetään, että lihavuusleikkauksen jälkeiseen painonnousuun annettu säännöllinen painonhallintaohjaus tuottaa tulosta. Jos huomaat painon olevan johdonmukaisesti noususuunnassa, pyydä apua oman terveysasemasi lääkäriltä tai hakeudu ravitsemusterapeutille. Hyviä hoitomuotoja ovat muun muassa Painonhallintatalo.fi:n Terveyslaihdutusvalmennus (lääkärin lähete) ja painonhallintaryhmät. 

Mielihalun yllättäessä kokeile harjoituksia houkutuksen äärellä-osiossa.

Mistä muualta mielihyvää?

  • Jos koet, että haet mielihyvää liiaksi syömisestä ja/tai juomisesta, pohdi, mitkä muut asiat voisivat tuoda sinulle hyvää oloa.
  • Pohdi mielihyvää tuottavia asioita elämässäsi ja tee niistä lista. Laita lista vaikka jääkaapin oveen muistuttamaan pahan hetken varalle.
  • Voit muistella kaikkia niitä asioita, jotka ovat aiemmin tuottaneet sinulle tyydytystä.
  • Älä vaadi, että näiden asioiden huomioimisen tai tekemisen täytyisi juuri nyt tuntua miltään. Havainnoi asioita elämässäsi yleisellä tasolla.
  • Yritä miettiä mahdollisimman pieniä mielihyvää tuottavia asioita, esimerkiksi kävely luonnossa, aamukahvi, ystävän kanssa keskustelu, kirjan lukeminen, tuoreet kukat.

HUS ylläpitää Mielenterveystalo.fi -nettiportaalia, josta löytyy työkaluja mielen hyvinvoinnin tueksi, omahoito-oppaita, oirenavigaattori ja runsaasti yhteystietoja.

Painonhallintatalon itsehoito-osiosta löydät Motivaatiovaa'an, jonka harjoitusten avulla voit saada tukea elämänmuutokseen ja siihen liittyvien ajatusten ja tunteiden käsittelyyn.  

Edellinen sivu Seuraava sivu

 

Päivitetty  16.7.2020