Sisäinen motivaatio

Pysyvä elämäntapamuutos edellyttää sisäistä motivaatiota. Motivaatio vaihtelee luonnollisesti muutosprosessin eri vaiheissa.

Mistä syntyy kestävä motivaatio?

Pitkäkestoinen ja hyvinvointia tuottava motivaatio kumpuaa itselle arvokkaista asioista. Arvokkaiden asioiden eteen olemme valmiimpia ponnistelemaan ja näkemään vaivaa.

Sisäinen motivaatio tarkoittaa, että muutos tapahtuu sisäisen halun voimasta: haluamme tehdä asioita sen takia, että ne ovat meistä kiinnostavia tai tuottavat mielihyvää.

Jotta muutoksesta tulee pysyvä, tarvitaan juuri sisäistä motivaatiota. Sisäinen motivaatio on kuitenkin vaihtelevaa: välillä motivaatio on vahva, välillä taas joudumme miettimään, miksi muutosta kannattaa jatkaa. Onneksi sisäistä motivaatiota on mahdollista vahvistaa.

Miten vahvistan motivaatiota, kun kohtaan haastavia tilanteita?

Laihtumiseen liittyvää sisäistä motivaatiota voi vahvistaa pohtimalla terveyden, laihtumisen tai painonhallinnan merkitystä oman elämän kokonaisuuden ja itselle tärkeiden arvojen kannalta.

Välillä on hyvä palauttaa mieleen, mikä on itselle tärkeää ja mitkä asiat kuuluvat omaan hyvään elämään. Tärkeistä asioista muistuttaminen voi auttaa haastavan vaiheen yli ja tuoda varmuutta siihen, että on oikealla polulla. Kun tavoite on sidottu omiin arvoihin, sen eteen on valmis ponnistelemaan, vaikka tekeminen ei aina tuntuisi nautinnolliselta.

Seuraavat kysymykset voivat auttaa sisäisen motivaation löytämisessä:

  • Miksi haluaisit pudottaa painoa?
  • Mikä olisi eri tavalla, jos laihtuisit?
  • Miltä elämäsi näyttäisi vuoden päästä, jos olisit onnistunut painonhallinnassa?

Motivaation vaihtelu on luonnollista

Motivaatio vaihtelee meillä jokaisella. Joskus tuntuu, että kaikki on mahdollista, välillä taas mikään ei tunnu onnistuvan. Tämä on normaali osa muutosprosessia.

Vaikeassa vaiheessa kannattaa muistaa, että tilanne ei ole pysyvä ja luottaa siihen, että jossain vaiheessa helpottaa. Kun muutoksessa on helpompi vaihe, on tärkeää ottaa siitä kaikki irti eikä pelätä tulevaa. Tärkein muutoksen onnistumista ennustava tekijä on, että uskoo itse onnistumiseen.

Mitä on minäpystyvyys?

Minäpystyvyys tarkoittaa uskoa omiin kykyihin. Kun henkilö uskoo, että pystyy toteuttamaan tehtävän menestyksekkäästi, minäpystyvyys on korkealla. Korkea minäpystyvyys on yhteydessä korkeampaan motivaatioon.

Minäpystyvyyttä voi parhaiten vahvistaa miettimällä omia aikaisempia onnistumisia. Onnistumiset voivat olla kuinka pieniä tahansa, olennaista on niiden huomaaminen. Myös omien vahvuuksien pohtimisesta voi olla hyötyä.

Minäpystyvyyden kannalta on tärkeää asettaa itselleen realistisia tavoitteita. Mitä pienempi tavoite, sen parempi. Jokainen saavutettu tavoite lisää uskoa seuraavan tavoitteen saavuttamiseen.

Tietolähteet

Anglé, S. Psyykkiset voimavarat ja painonhallinta. Kirjassa: Lihavuus. Duodecim 2015, s. 118-126.

Painonhallintatalon Motivaatiovaaka auttaa tunnistamaan terveyteen, laihduttamiseen ja painonhallintaan liittyviä muutostarpeita.

Edellinen sivu Seuraava sivu

Päivitetty  14.7.2020

Kyllä