Harvinaisten suonipoikkeavuuksien tutkimus ja hoito

Merkittävästi oireita tai haittaa aiheuttavien harvinaisten suonipoikkeavuuksien hoito suunnitellaan yksilöllisesti.

Suonipoikkeavuuksien hoidon tarpeen määrää tavallisesti potilaalle niistä aiheutuva haitta. Oireettomina tai hyvin lieväoireisina niitä ei tarvitse hoitaa vaan oleellista on saada oikea diagnoosi ja potilaalle oikeaa tietoa sairaudestaan. Esimerkiksi hemangioomista suurin osa häviää itsestään.

Suonipoikkeavuuden laajuudesta tai sijainnista riippuen se voi aiheuttaa merkittäviä oireita: kipua, toiminnallista haittaa tai hyvinkin vaikeaa ulkonäköhaittaa. Osaan suonipoikkeavuuksista ja verisuonikasvaimista voi liittyä veren hyytymishäiriöitä.

Suonipoikkeavuuden hoito suunnitellaan potilaskohtaisesti suonianomaliatyöryhmän yhdessä sopimien hoitoperiaatteiden mukaisesti. Tarvittaessa diagnostiikka- ja hoitosuunnitelma tehdään monitieteisessä työryhmässä, jossa on monen eri erikoisalan suonianomalioihin perehtyneitä asiantuntijoita.

Suonikasvaimet hoidetaan useimmiten lääkkeillä ja/tai leikkauksella. Suoniepämuodostumat hoidetaan ensisijaisesti suonensisäisillä toimenpideradiologisilla hoidoilla. Silloin epämuodostuma-alueelle ruiskutetaan epämuodostumaa kutistavaa ainetta, sklerosanttia. Sklerosantti valitaan hoidettavan paikan ja kyseessä olevan suonityypin mukaan. Hoitokertoja voidaan tarvita useampia. Myös kirurgiaa ja laserhoidot ovat käytössä. Hoidossa käytetään myös yleisesti painetekstiilejä ja erilaisia terapioita kuten lymfa-, fysio- ja toimintaterapia.

Hoitotekstiilit, video

Verisuonipoikkeavuuksien hoidossa lääkinnällisillä hoitotekstiileillä pyritään parantamaan laskimopaluuta ja imunestevirtausta, jonka vuoksi niissä on asteittain aleneva paine. Videolla kerrotaan tarkemmin hoitotekstiilien hankinnasta, käytöstä ja niiden hoidosta.

 
 

Pitkäaikaisen Klexane-hoidon tavoitteet ja hoidossa huomioitavat asiat, video

Pitkäaikaisen Klexane-hoidon tavoitteena on ehkäistä verisuonitukoksia heikentämällä veren hyytymiskykyä. Kun potilaan yleisvointi on hyvä eikä verenvuodolle altistavia tekijöitä esiinny, hoito voidaan toteuttaa kotona. Oheisella videolla lastenhematologi ja -ontologi kertoo Klexane-hoidon toteutuksesta ja siinä huomioitavista asioista.

 
 

Klexane-pistoshoito, video

Hyvän hoitotuloksen saavuttamiseksi avainasemassa on hoidon toteuttaminen lääkärin määräämällä tavalla. Tehdasvalmisteisen esitäytetyn ruiskun käyttö helpottaa pistoshoidon toteutusta. Ennen pistämistä tulee tarkistaa silmämääräisesti lääkkeen ulkonäkö, sen päiväys ja annoskoon oikeellisuus. Oikea pistostekniikka on oleellista. Oheisella videolla opastetaan, kuinka Klexane-pistos otetaan esitäytetyllä ruiskulla.

 
 
Edelline​n ​sivu
hoito; hoitomenetelmät; pistoshoito

Päivitetty  30.6.2020