Aktiinisten keratoosien, ihon pintasyövän (squamous cell carcinoma in situ) sekä tiettyjen tyvisolusyöpien hoidossa saatetaan käyttää veitsen sijaan nestetyppijäädytystä (kryohoito), valo-aktivaatiohoitoa (PDT-hoito) tai voidehoitoa esimerkiksi imikimodilla tai ingenolimebutaatilla.
Ihokasvaimien ei-kirurginen hoito
Kaikkia ihosyöpiä tai niiden esi-asteita ei tarvitse hoitaa leikkaamalla, jolloin vältytään myös ompeleilta, hoidonjälkeiseltä liikunta- ja saunomisrajoitukselta, eikä aina tarvita paikallispuudutustakaan hoidon aikana.
Kryo- eli jäädytyshoidossa käytetään kylmäaineena nestemäistä typpeä, jonka lämpötila on –196 °C. Hoito perustuu jäätymisen aiheuttamaan solujen tuhoutumiseen. Jäädyttämällä voidaan hoitaa aktiinisia keratooseja, ihon in situ -karsinoomia ja pinnallisia basalioomia. Samalla kertaa voidaan hoitaa useita ihomuutoksia. Kosmeettinen tulos on yleensä hyvä. Syvempiä muutoksia hoidettaessa voi jäädä vaalea arpimainen jälki, joka sekin on yleensä vähäinen.
Valoaktivaatio- eli fotodynaamisen hoidon (PDT) tarkoituksena on herkistää pahanlaatuiset solut valolle ja sopivalla valotuksella saada aikaan näiden solujen tuhoutuminen. Herkistysaineena käytetään aminolevulinaattivoidetta, joka levitetään pahanlaatuisen ihomuutoksen päälle. Voiteen imeytyessä soluihin niihin kertyy valoherkkää ainetta. Kun kyseistä ihoaluetta valotetaan valolla (näkyvä, punainen valo, 630 nm), herkistysaine hajoaa ja solu tuhoutuu. Valoaktivaatiohoidolla hoidetaan aktiinisia keratooseja, ihon in situ -karsinoomia ja pinnallisia basalioomia. Hoidon etuna on, että voidaan hoitaa laajoja ihomuutoksia ja kosmeettinen tulos on erinomainen. Hoito on melko työläs ja osalle potilaista kivulias.
Imikimodi on lääkeaine, joka aktivoi solutasolla omaa puolustusta tuhoamaan pahanlaatuisia solumuutoksia. Kyseistä lääkettä käytetään voidemuotoisena aktiinisten keratoosien ja pinnallisen basaliooman hoitoon. Hoidon voi toteuttaa itse kotona. Imikimodi-voidehoito kestää yleensä useamman viikon, ja se aiheuttaa ihoärsytyksen, mikä on hoitoon kuuluva asia. Kosmeettinen hoitotulos on erinomainen.
Ingenolimebutaatti aiheuttaa soluissa paikallisen tulehdusreaktion ja solutuhon. Voidemuotoisena sitä käytetään lievien aktiinisten keratoosien hoitoon. Hoidon voi toteuttaa itse kotona, ja se on lyhyt, kaksi tai kolme päivää. Hoidosta tulee ihoärsytys, joka voi olla voimakaskin.
Päivitetty 15.8.2018