Hiuspohjan silsan oireet
Hiuspohjan silsa voi olla vähäoireinen, huomaamaton tai hennostihilseilevä. Oireena on yleensä päänahan punoittava, kutiseva ja hilseilevä läiskä, jonka alueella hiukset ovat tyvestä katkenneet. Pahimmillaan silsa voi aiheuttaa rajun, märkivän, rakkuloivan tai rupisen ihoreaktion (kerion), joka etenee nopeasti. Tällaiseen rajuun sienen ja bakteerin sekainfektioon voi kuulua iho-oireiden lisäksi kuumetta ja imusolmukesuurentumia.
Katso aiheeseen liittyvä kuva. Kuva saattaa aiheuttaa voimakkaita tunteita.
Hiuspohjan silsan toteaminen
Hiuspohjan silsasta tulee aina ottaa sieninäyte. Näytteeksi rapsutetaan päänahan hilsettä sekä nypitään katkenneita hiustynkiä. Rajussa sienen- ja bakteerin ihoreaktiossa näytteen vastausta ei jäädä odottamaan, vaan hoito aloitetaan kliinisen epäilyksen perusteella. Näyte tutkitaan käyttäen natiivitutkimusta ja sieniviljelyä tai geenin monistusmenetelmää (PCR).
Hiuspohjan silsan hoito
Hiuspohjan silsa vaatii aina suun kautta otettavan sienilääkityksen ja hoitoaika on 4-6 viikkoa. Lapsille hoito toteutetaan painon mukaan. Suun kautta otettavaa lääkitystä tehostetaan paikallisella sienivoiteella tai –shampoolla koko lääkehoidon ajan. Mikäli päänahassa on märkivä tulehdus, hoitoon voidaan lisätä antibakteerinen voide tai sieni- ja antibioottivoiteen yhdistelmä. Koko perhe tulee tutkia ja hoitaa samalla kertaa. Henkilökohtaisesta hygieniasta on huolehdittava ja kaikilla perheenjäsenillä tulee olla omat pyyheliinat, päähineet, kammat, harjat ja muut hiustenhoitotarvikkeet. Tyynyliinat ja päähineet tulee vaihtaa ja pestä vähintään 60 asteessa. Päiväkotiin, kouluun ja töihin saa mennä. Hiuksia ei tarvitse leikata.