Vesirokon ensioireina ilmenee päänsärkyä, lihaskipua ja pahoinvointia. Tätä seuraa iholle nouseva punoittava ihottuma, joka muuttuu nopeasti rakkulaiseksi. Ihomuutokset voivat tulla myös ilman ennakoivia oireita. Rakkulat rupeutuvat 3-4 päivän aikana. Vesirokolle on tyypillistä, että iholla nähdään samaan aikaan sekä tuoreita että kuivumassa olevia rakkuloita ja rupia. Rakkulat painottuvat vartalon alueelle, mutta niitä voi olla myös suussa, alapään limakalvoilla ja päänahassa. Rakkuloiden määrä vaihtelee muutamista satoihin. Rokotetulle lapselle saattaa tulla yksittäisiä vesirokon rakkuloita, mutta tauti on yleensä lievä.

Vesirokon jälkitautina voi esiintyä keuhkokuumetta (lapsilla harvinainen) ja ihon bakteeri-infektiota, jonka taustalla on ihon raapiminen.  Aivo- ja aivokalvotulehdus on harvinainen mutta vakava vesirokon komplikaatio.

Vesirokon taudinmääritys tehdään taudinkuvan perusteella. Tarvittaessa virus voidaan osoittaa rakkulanesteestä ja tauti voidaan todeta jälkeenpäin verinäytteestä tehtävällä vasta-ainemäärityksellä.

Terveellä lapsella vesirokon hoito on oireenmukaista. Ihon kutinaa voidaan hillitä antihistamiineilla ja viilentävillä voiteilla. Pienen lapsen kynnet kannattaa leikata lyhyiksi ihon bakteeri-infektioriskin vähentämiseksi.  Viruslääkitys on usein perusteltua atooppista ekseemaa sairastavilla, yli 12-vuotiailla tai sairauksissa, joissa oma puolustusjärjestelmä on puutteellinen.

Vesirokon jälkitautien hoito vaatii päivystyksellistä arviota ja sairaalahoitoa, samoin kuin raskaana olevien vesirokkoinfektio. Mikäli äiti sairastuu vesirokkoon 0-5 päivää ennen synnytystä tai 2 vuorokauden sisällä synnytyksestä, on sikiöllä/vastasyntyneellä suuri vaara sairastua infektioon, joka voi olla hengenvaarallinen. 

Vesirokkoa sairastavan lapsen tulee olla poissa päivähoidosta/koulusta, kunnes tauti ei ole tartuttava eli kaikki ihomuutokset ovat rupeutuneet.

Vesirokkoon on olemassa heikennettyä virusta sisältävä rokote, joka on kuulunut 1.9.2017 lähtien kansalliseen rokoteohjelmaan.