Tavalliset syylät

Syylät ovat hyvin tavallisia. Erityisen yleisiä ne ovat kouluikäisillä lapsilla, mutta syylän voi saada kuka tahansa. Tarkkaa tietoa syylien yleisyydestä ei ole, mutta eri tutkimusten mukaan syyliä esiintyy 10-30%:lla lapsuusiässä. Syylien ennaltaehkäisy on vaikeaa tai mahdotonta.

​​Syylät ovat papilloomavirusten aiheuttamia. Papilloomaviruksia tunnetaan yli 200 erilaista ja niistä n. 60 voi aiheuttaa ihon tavallisia syyliä. Papilloomavirus tarttuu kosketustartuntana ja tavallisesti sellaisille ihoalueille, joissa ihon pinta on hiertynyt rikki. Syylät voivat tarttua liikuntasalien tai uimahallien lattiapinnoilta tai ne voivat levitä myös esim. omista syylistä käsien välityksellä toiselle ihoalueelle. Käyttämällä suojajalkineita julkisissa urheilutiloissa voidaan syylien tarttumisriskiä pienentää. Aika tartunnasta näkyvään syylään vaihtelee viikoista kuukausiin. Syylien tavallisimmat esiintymispaikat ovat kädet ja jalkapohjat, mutta niitä voi olla myös kasvoissa kuten suupielissä tai sierainten seudussa tai muualla vartalossa.

Mikäli aikuiselle ilmaantuu runsaasti syyliä, voi taustalla olla elimistön puolustusjärjestelmän heikentyminen kroonisten sairauksien tai lääkkeiden vaikutuksesta.

Syylän oireet

Tavallinen syylä on aluksi melko sileäpintainen, muutaman mm:n kokoinen ihon värinen kohouma, joka kasvaessaan muuttuu pinnaltaan karheaksi. Syylä voi olla ulkonäöltään litteä, riippuvartinen, kraaterimainen tai kukkakaalimainen. Syylän pintaa rapsutettaessa sen pohjalla näkyy usein mustia pisteitä, jotka ovat verisuonimuutoksia eli niin sanottuja syylän "juuria". Syyliä on yleensä useita, ne voivat esiintyä laajoina ryppäinä ja lisääntyä lyhyessä ajassa.

Jalkapohjissa syylät ovat joko yksittäisiä, jolloin niiden ympärillä on usein känsämäinen kovettuma, tai laajoja ns. mosaiikkisyylä, jolloin ihon sisässä olevat yksittäiset syylät ovat muodostaneet laajan plakkimaisen syyläkylvön. Jalkapohjien syylät voivat olla aristavia.

  Kuva: Syyliä varpaissa ja jalkapohjissa
 

Käsissä syyliä tavataan yksittäisinä sormien ja kynsivallien alueella tai jopa kynnen alla. Kädenselissä saattaa olla myös litteitä syyliä. Ne ovat normaalia ihoa hieman rusehtavampia ja yleensä kivuttomia. Kasvoissa syylät ovat yleensä litteitä tai riippuvartisia esim. sierainaukkojen seudussa. 

Kuva: Litteitä syyliä kasvoilla, jotka eivät edellytä hoitoa 

 

Syylät todetaan niiden tyypillisen ulkonäön perusteella.

Syylien hoito

Terveillä ihmisillä syylät paranevat itsestään ilman hoitoa oman puolustusjärjestelmän aktivoitumisen myötä. Syylien paranemista itsestään kannattaa siten odottaa vuosi tai kaksi. Lapsilla syylät paranevat itsestään kahden vuoden aikana jopa 70%:lla.  Hyvänlaatuisuutensa vuoksi syylät eivät yleensä tarvitse mitään hoitoa. Syyliä kannattaa hoitaa, mikäli ne aiheuttavat merkittävää haittaa ulkonäölle tai ne ovat kipeitä, estäen liikkumista tai työntekoa.

Suurin osa syylistä saadaan hoidettua kotihoidolla, mutta hoito vaatii pitkäjänteisyyttä. Koska itse syylävirukseen tehoavaa lääkettä ei ole, hoidon kulmakivenä on syylien mekaaninen ohentaminen sekä syyläkudoksen pehmentäminen paikallisilla syylävoiteilla, -geeleillä ja -liuoksilla. Näillä hoidoilla pyritään näkyvän syylän pienentämiseen ja oman puolustusjärjestelmän aktivoimiseen papilloomavirusta vastaan.

Syylää kylvetetään parin vuorokauden välein lämpimässä vedessä 15-30 min, joka jälkeen sitä hiotaan varovasti puhtaalla hiekkapaperilla (no 60-80 rautakaupasta), hohkakivellä tai syylälusikalla, kuivataan ja laitetaan sen jälkeen paikallista syylävoidetta tai -geeliä syylän päälle. Syylän paikallishoitoon käytettäviä valmisteita   saa ilman reseptiä apteekista. Tuotteet sisältävät salisyylihappoa ja maitohappoa tai näiden yhdistelmää. Geeliä, tippoja tai voidetta tulisi levittää syylään aina kylvetyksen ja ohentamisen jälkeen sekä sen jälkeen päivittäin. Tätä syylän ohentamishoitoa jatketaan niin kauan, kunnes syylä on ihon tasossa eli yleensä muutaman kuukauden ajan. Hoitojen välillä alue voidaan peittää keinoihotyyppisellä laastarilla tai vaikka ilmastointiteipillä.

Jalkapohjien syyliin kätevä hoito aikuisilla on salisyyliä sisältävä laastari, joka vaihdetaan joka toinen päivä ja hoitoa jatketaan 2-3 kuukauden ajan. 

Lisäksi syylien hoitoon on myynnissä muurahaishappoa ja trikloorihappoa sisältäviä paikallistuotteita sekä apteekin jäädytyslaitteita. Osa kokee hyötyvänsä tavallisesta ilmastointiteipistä. Näyttö tuotteiden tehokkuudesta on vaihtelevaa ja osalla syylät paranevat nopeasti – toisilla hoitotulosta saadaan odottaa pitkäänkin. On myös muistettava, että syylän hoito ei saa aiheuttaa suurempaa harmia, kuin itse syylä. Erityisesti lasten kasvoissa olevien syylien omahoidossa on syytä olla varovainen, sillä kaikki paikallistuotteet eivät sovellu kasvojen alueelle ja voivat aiheuttaa voimakkaitakin paikallisreaktioita. Kasvojen litteitä syyliä ei tarvitse hoitaa.

Syylien takia ei tarvitse hakeutua lääkäriin, elleivät ne aiheuta hyvin toteutuneesta kotihoidosta huolimatta, kipua tai vaikeaa ulkonäköhaittaa. Hyvin runsas ja äkillinen syylien ilmaantuminen on samoin syy käydä lääkärin arviossa. Lääkärien käyttämiä hoitomenetelmiä syylien hoitoon ovat nestetyppijäädytys ja hiilidioksidilaserhoito. Jäädytyshoito vaatii useita käyntejä ja laserhoidosta esim. jalkapohjien syyliin jää aluksi kuoppamainen arpi.


 


Seuraava sivu