Ulostamisvaikeus on suolen toimintahäiriö, jossa ulostaminen vaatii pitkittynyttä ponnistelua, ja peräsuoli ei tunnu tyhjenevän kokonaan. Ulostamista voidaan joutua auttamaan käsin tukemalla. Lihaksista ja sidekudoksesta muodostuva lantionpohja kannattelee ja tukee peräsuolta, emätintä ja virtsarakkoa. Kannatinkudosten venymisestä johtuvan lantionpohjan laskeuman riskitekijöitä ovat raskaudet, synnytykset, toistuva ponnistelu ulostaessa, ikääntyminen, ylipaino sekä lantionpohjan leikkausten jälkitilat.
Ulostaminen voi häiriintyä myös lantionpohjan hermotuksellisista syistä. Kun hermotuksessa on ongelmia, normaali lantionpohjan rentouttaminen ulostamisen yhteydessä estyy. Tällöin puhutaan paradoksaalisesta lantionpohjanlihasten jännittymisestä eli anismuksesta.