Ulosteenkarkailun vaikeusasteen ja mahdollisen ulostamisvaikeuden kartoittamisessa käytetään kyselykaavakkeita. Ulosteenkarkailu ja ulostamisvaikeus voivat esiintyä lantionpohjan laskeuman yhteydessä samanaikaisesti. Ulostamispäiväkirja täytetään kahden viikon ajalta, jotta saadaan kuva suolen toiminnasta.
Mikäli suolen toiminnassa on muutosta tai oireet edellyttävät muuten kasvainten tai tulehdusmuutosten poissulkua, tehdään paksunsuolen tähystys eli kolonoskopia.
Vastaanottokäynnillä tehdään lantionpohjan tutkimus, jota tehdessä ollaan tutkimuspöydällä makuulla vasemmalla kyljellä. Sulkijalihakset tutkitaan peräaukon kautta vietävällä ultraäänilaitteella. Myös lantionpohjan toimintaa voidaan tarkastella ultraäänen avulla.
Mikäli hoitava lääkäri katsoo lantionpohjan tarkemman kuvantamisen tarpeelliseksi, tehdään erillisellä käynnillä magneettitutkimus tai mikäli sen tekeminen ei ole mahdollista, läpivalaisututkimus.