Viimeisten vuosikymmenien aikana on SLE:n taudinkuva keskimäärin lieventynyt ja ennuste selvästi parantunut. Syitä edulliseen kehitykseen ovat lisääntynyt tietoisuus taudista ja parantunut diagnostiikka, joiden ansiosta tauti todetaan yhä kattavammin, aikaisemmin ja lievempänä. Ennustetta ovat parantaneet myös tehostunut perussairauden ja sen komplikaatioiden sekä liitännäissairauksien hoito. Nykyisellään SLE:n 10-vuotisennuste on lähes sama kuin vertailuväestöllä. Vaikeassa taudissa esiintyy kuitenkin ennenaikaista kuolleisuutta.
Vuosien tai vuosikymmenien kuluessa voi SLE myös sammua ja potilas tulla oireettomaksi, jolloin lääkitys voidaan lopettaa. Remissio on hyvän ennusteen merkki ja mahdollinen vaikeankin sairauden jälkeen. On kuitenkin huomattava, että tauti voi aktivoitua pitkänkin remissiovaiheen aikana (joskin harvoin).